Eikö uutta työtä ole vielä löytynyt ja tuntuu, että samoilet kohti pimeyden ydintä? Oletko kokeillut piilotyöpaikan etsimistä?
Lähde suunnistamaan ammatinvalinta- ja uraohjauspsykologi Manne Pyykön ja viestintäasiantuntija Tomi Oravaisen kanssa työmarkkinaviidakkoon.
Et tarvitse hellekypärää, etkä saappaita, mutta avoin seikkailumieli auttaa sinut löytämään oman elämäsi Niilin lähteet.
Eikö uutta työtä ole vielä löytynyt ja tuntuu, että samoilet kohti pimeyden ydintä? Oletko kokeillut piilotyöpaikan etsimistä?
Lähde suunnistamaan ammatinvalinta- ja uraohjauspsykologi Manne Pyykön ja viestintäasiantuntija Tomi Oravaisen kanssa työmarkkinaviidakkoon.
Et tarvitse hellekypärää, etkä saappaita, mutta avoin seikkailumieli auttaa sinut löytämään oman elämäsi Niilin lähteet.
Puhujat:
Tomi Oravainen (O)
Manne Pyykkö (P)
Välispiikit (V)
V: Työtä näkyvissä. Tämä on Uudenmaan TE-toimiston podcast.
(Musiikkia)
O: Työelämä voi joskus tuntua viidakolta, jossa vallitsee toisinaan myös julmat viidakon lait. Tämä tunne voi tulla etenkin, jos menettää työnsä ilman omaa syytään. Samanlaisia ajatuksia voi herätä, kun on pitkään metsästänyt uutta työtä.
P: Hyvillä varusteilla ja osaavan oppaan avulla voi synkimmästäkin tilanteesta päästä taas työn ilmoille. Älä siis lannistu tai vajoa epätoivoon, vaan luota oppaaseesi ja retkikuntaasi. Tässä podcastissa tarjoamme käytännön ohjeita, kuinka suunnistat tiheimmässäkin ryteikössä löytääksesi piilotyöpaikkoja työmarkkinaviidakosta.
O: Oppaanamme viidakon syövereissä kulkee tässä vieressäni psykologi Manne Pyykkö.
P: Ja mukana suunnistaa viestintäasiantuntija Tomi Oravainen.
O: Tervetuloa mukaan.
(Musiikkia)
O: Matkapäiväkirja, syyskuu 16. päivä kello 14, voimistuvaa koillisenpuoleista tuulta. Silmäilen kolmatta kertaa samoja nettiuutisia. Maailma tuntuu pysähtyneen. Olen lähettänyt 72 työhakemusta. Tympii. Epätoivo on alkanut kummitella polun laidalla. Onko hyväksyttävä ikärasismi ja heitettävä pyyhe kehään vai puskeako vielä kerran yhden ryteikön läpi? Ajatukset seilaavat laidasta laitaan.
(Musiikkia)
O: Polku yksi: Viidakkorummutus – kerro kaikille, että haet töitä
(Musiikkia)
O: Töitä! Onko kellään töitä? Etsin töitä!
P: Tuo vanhempi nainen taisi juuri kääntää päätään. Huuda vielä uudestaan, tai jos mennään tuohon polulle, he näkevät sinut.
O: Okei. Olisikohan tässä hyvä paikka?
P: Joo. Olet ihan oikealla tiellä. Huomiota tarvitaan. Huuda vielä kerran.
(Musiikkia)
O: Manne, sinä olet ammatinvalintapsykologi ja kokenut uraohjaaja. Mitä sanoisit tuosta äskeisestä esimerkistä? Voiko tuolla tavalla saada töitä?
P: Hyvää siinä on se, että huomio pitää saada. Kukaan ei saa töitä, jos ei saa huomiota työnantajalta, ja työnantajan kiinnostustakin tarvitaan.
O: Tuo oli eräänlaista viidakkorummutusta. Voiko se olla tehokas keino saada töitä?
P: No varmaan tehokkaampiakin keinoja on kuin huudella vain kadulla tai muuta vastaavaa, mutta toki kaikkiin työpaikkailmoituksiin kannattaa vastata. Kannattaa myös itse olla aktiivinen ja proaktiivinen. Käytössä on digimaailman kanavia ja atomimaailman kanavia, ja hyvä viestikin tarvitaan. Jokainen ihminen tuntee jotakuinkin 250 ihmistä. Eli kannattaa rohkeasti puhua omasta tilanteesta. Parturit, kampaajat, inttikaverit, vanhat opiskelukaverit, kaikki tällaiset. Voi kertoa heille omasta tilanteesta ja ikään kuin googlettaa heidän aivojaan. Minulla on ystävä, joka aikoinaan aloitti kiinteistönvälityshommat, ja hän sanoi, että kesti vuoden päivät, ennen kuin ystävät ja tuttavat tajusivat, että häneltäkin voisi kysyä tämmöisiä asioita. Kannattaa varautua siihen, että lähipiiri ja verkostot eivät välttämättä heti sisäistäistä, että haet töitä.
O: Itsensä markkinointi ei ole meille suomalaisille kovinkaan helppoa. Liikumme siellä mukavuusalueen rajoilla tai ehkä ylitämmekin sen reippaasti. Millaisen neuvon antaisit meille suomalaisille siitä, miten pääsisimme liikkeelle tämmöisessä tilanteessa?
P: Harvat tykkäävät vieraille ihmisille soittelusta. Toisille se on todella kuluttavaa ja ehkä kiusallistakin, kun taas toisille se on vähän epämukavaa, muttei haittaa niin paljoa. Lähtökohta on se, että Suomi on tavattoman tasa-arvoinen matalan hierarkian maa, jossa periaatteessa kuka tahansa voi soittaa kenelle tahansa, kunhan asia on riittävän hyvä. Siinä mielessä, jos miettii vaikka jotakin yritystä tai organisaatiota, tekee kotiläksyt ja miettii, että tuossa kohden itsellä olisi annettavaa, aivan hyvin voi ottaa yhteyttä proaktiivisesti. Ei kuitenkaan kannata soittaa, jos ei ole tehnyt kotiläksyjään. Sellaiseen tilanteeseen työnhakija ei halua joutua, jossa mahdollinen työnantaja kysyy, mitä hakija tietää kyseisestä organisaatiosta, ja hakija joutuu toteamaan, ettei tiedä oikein mitään, mutta on valmis kuuntelemaan, jos siitä kerrotaan.
O: Eli siinä vaiheessa peli on pelattu.
P: Juuri näin. Itsensä johtamisen kannalta voisi olla hyvä valita viikosta vaikka pari soittoaikaa, jos ei ole erikseen työpaikkailmoituksessa sanottu, että tähän aikaan annetaan lisätietoja. Esimerkiksi jos yhdeksästä kymmeneen alkaa soitella minuutilleen ja tekee parhaansa kymmeneen asti, niin kello kymmeneltä on jo kympin fiilis itsestä ja koko päivä menee vähän niin kuin omalla painollaan.
(Musiikkia)
O: Liikutaan koko ajan enemmän tai vähemmän mukavuusalueen ulkopuolella. Miten voimme hallita ja työstää niitä tuntemuksia, joita mielestä kumpuaa?
P: Ehkä edullisinta on yrittää sulkea häiritsevät ajatukset pois mielestä ja keskittyä siihen tekemiseen. Työnhaussa on ehkä paljon samaa kuin parisuhteen muodostamisessa tai lähemmän tuttavuuden tekemisessä. Molemmissa pitää altistaa itseään, ja voisi sanoa, että on kyse pimeässä lentämisestä. Täytyy siis vain uskoa vastapuolen pitävän itseä edes jollakin tavalla hyvänä tyyppinä, vaikka suoranaista näyttöä siitä ei vielä ole. Se on sellaista emotionaalista kurottamista sillä tavalla, että työtä ei oikein voi hakea, jos ei joltakin osin jo ajattele kyseistä työtä omakseen.
O: Työnhakuun ja parisuhteen muodostamiseen kumpaankin liittyy torjutuksi tulemisen pelko. Miten sitä voi sietää, tai miten sen kanssa pärjää?
P: Se onkin paha pala, sillä torjutuksi tuleminen aiheuttaa meissä häpeää ohikiitävän hetken, jota emme välttämättä aina edes tiedosta. Häpeä eroaa esimerkiksi syyllisyydestä siinä, että syyllisyys koskee aina jotakin yhtä asiaa, kun taas häpeä on kuin kokovartalopuudutus. Eli kun tulee torjutuksi, ohikiitävän hetken kaikki, mitä on ollut, mitä on, ja mitä tulee olemaan, on ikään kuin ei mitään. Tästä tulee tietenkin psyykkistä kuormaa tai hävikkiä, jonka käsittelyyn on periaatteessa kaksi keinoa. Näihin kahteen keinoon liittyy molempiin sekä hyviä että huonoja puolia.
P: Jos aina esimerkiksi soimaa torjutuksi tulemisesta tai epäonnistumisesta itseään, hyvä puoli on se, että se voi johtaa sisuuntumiseen, kehittymiseen ja härkää sarvista -mentaliteettiin. Kuitenkin, jos tekee pelkästään sitä, se on hirveän raskasta, itsetunto saa kolauksen, voi menettää työkyvyn, uupumus voi alkaa hiipiä mieleen ja ehkä masennuskin. Klassisesti masennus mielletään juuri sellaiseksi, että aggressio on kääntynyt itseä vastaan.
P: Sitten taas, jos syyttää mielessään ympäristöä torjutuksi tulemisesta tai epäonnistumisesta tai tien pystyyn nousemisesta, hyvä puoli on se, että itsetunto säilyy ja fokus pysyy tekemisessä. Se on tällä tavalla psyko-ekonomista. Huono puoli taas on siinä, että se ei välttämättä johda kehittymiseen. Monesti olisimme itsekin voineet tehdä jotain toisin.
P: Ihannetilanteessa tuotetaan määrää ja – sanotaanko vaikka näin – ulkoistetaan tätä kuona-ainesta ainakin mielen sisällä. Silloin tällöin voi pysähtyä vaikkapa saunan jälkeen miettimään, oliko tässä jotain elämän oppitunteja ja olisinko voinut tehdä jotain toisin.
O: Eli kun rummutetaan, etsitään työtä ja haetaan huomiota, pitää suunnata viestintä oikeaan suuntaan ja tekemisessä pitää olla laatua – mutta myös määrää.
P: Määrää tarvitaan. Sinänsä työnhaku on ihan samanlaista myyntityötä kuin mikä tahansa yritykselle myynti. Eli tarvitsemme suunnan, kenelle myydään, tai tiettyjä aihioita siitä, minkälaisia töitä haetaan. Lisäksi tarvitaan määrää. Todennäköisesti myyntisuppilossa pitäisi olla noin sata kontaktointia tai hakemusta, jotta pääsee 15 haastatteluun, joista sitten voi saada yhden tai kaksi työpaikkaa. Esimerkiksi Teemu Selänne puhui aktiiviaikoinaan murehtivansa maalipaikoista eikä maaleista. Kunhan on riittävästi maalipaikkoja, niin kyllä maalitkin tulevat.
O: Pitäisikö meidän nyt jatkaa matkaa polullamme? Tuossa on aika tiheä pusikko, mutta pääsisimmeköhän siitä läpi.
P: Eiköhän. Mennään vaan.
O: Joo. Käytetään viidakkoveistä, niin eiköhän tuo ala tuosta taipua.
(Musiikkia)
O: Syyskuu 24. päivä kello 12, ohutta yläpilveä. Joen vesi on syksystä ruskeaa. Kanootilla melonut tutkija Jane poimii joesta Crocsin. Mikromuovi voi olla lopulta vaarallisempaa kuin krokotiilit. Jokirannan asukas Tapsa on samaa mieltä: ”Olen takonut viidakkorumpua niin, että kämmenet puutuvat.” Tapsa oli saanut töitä. Eräs työnjohtaja oli soittanut, kun oli kuullut entiseltä bändikaveriltaan, että Tapsa on sähkömies ja vailla töitä. Tapsa soittaa bändissä rumpuja – aika huonosti, mutta todella kovaa.
(Musiikkia)
O: Polku kaksi: Avoin hakemus
(Musiikkia)
P: Mitä sinä kiroilet?
O: Kirjoitan avointa hakemusta, mutta tämä on kyllä aika syvältä. Kukaan ei noteeraa.
P: Oletko muistanut soittaa?
O: En.
P: Kyllä sinun on pakko soittaa, jotta syntyy muistijälki.
O: Okei.
P: Mitä olet muuten kirjoittanut? ”I am job.” Okei, ihan hyvä aihio, mutta kyllä tätä täytyy vähän vielä hioa.
(Musiikkia)
O: Ennen piirrettiin talojen ensimmäiset hahmotelmat tupakka-askin kanteen. Jos avoin hakemus olisi piirrettävä tai hahmoteltava tupakka-askin kanteen, mitä siihen piirtäisit?
P: Siihen tulisi kolme elementtiä: ensimmäisenä se, kuka puhuu ja missä tilanteessa, toisena ammatillinen elämänkaari aina menneestä nykyiseen ja kolmantena plussat ja miinukset sekä aikajänne eli tämä hetki versus tulevaisuus. Näistä pitäisi muodostua ehjä käsitys siitä, kuka on, mitä hakee ja miksi, ja ajatuksen pitää kulkea tekstissä siten, että sen voi lukea kerralla alusta loppuun.
O: Sinäkin olet lukenut paljon hakemuksia. Millaisiin yleisiin mokiin olet törmännyt?
P: Ehkä se, että kerrotaan ominaisuuksista ennen kuin kerrotaan, kuka puhuu tai kuka on. Myöskin itseään koskevat myönteisten, vieläpä keskenään ristiriitaisten adjektiivien listaukset kannattaa unohtaa. Niistä tulee helposti käsitys siitä, että on yksin pärjäävä tiimipelaaja, mikä ei oikeastaan tarkoita mitään. Ehkä myös se, että jos hakemuksessa on esimerkiksi kolme kappaletta, ajatus kulkee niissä sujuvasti ja seuraava kappale jatkuu siitä, mihin edellinen kappale lukijan jättää. Yleinen kronologisuus: ei kannata kertoa, missä haluaa olla viiden vuoden päästä ennen kuin on kertonut, miten nykytilanteeseen on tullut. Jotkut yrittävät sanoa kaiken yhdessä lauseessa, mikä voi kangistaa tekstiä. Ehkä yleisesti isot kivet kannattaa saada ämpäriin ensin: oma elämäntarina, motivaatio ja sen punainen lanka, omat vahvuus- ja kehittämisalueet. Kannattaa tehdä omakohtainen hakemus, kertoa tarina, jossa on iloja, suruja, toiveita ja pettymyksiä, niin kuin meidän kaikkien elämässä on ollutkin.
O: Työnantajat saavat paljon hakemuksia. Mitkä ovat avoimessa hakemuksessa elementtejä, joilla voi erottautua edukseen?
P: Kannattaa ajatella hakemuksen olevan osa kokonaisuutta, mutta jos vain on mahdollisuus, kannattaa yrittää soittaa. Nykypäivän trendiä on se, että ei aina edes anneta puhelinnumeroa, josta voi saada lisätietoa, mutta jos vain on mahdollisuus, niin kannattaa soittaa. Kannattaa miettiä etukäteen mahdollisimman relevantteja kysymyksiä, koska kysymällä relevantteja asioita pystyy myymään oman asiantuntijuutensa. Työnantaja voi ajatella, ettei tuota asiaa osaisi kysyä ihminen, joka ei ole perillä siitä, mitä organisaatio tekee. Lähetä heti perään hakemus, jotta puhelun vaikutelma yhdistyy hakemukseen. Kun sitä luetaan, lukija muistaa kyseessä olevan sen mukavan tyypin, jonka kanssa hän jutteli puhelimessa.
O: Eli kun jahdataan piilotyöpaikkoja ja käytetään avointa hakemusta, avoin hakemus ei toimi yksin, vaan siihen pitää liittää puhelu.
P: Ehdottomasti. Merkityksellinen keskustelu on itse asiassa melkeinpä tärkeämpi kuin se avoin hakemus. Jos saa herra isoherran tai rouva isorouvan kiinni ja on hyvä aika ja pääsee merkitykselliseen ajatustenvaihtoon, se monesti päättyy jossakin vaiheessa siihen, että hakijaa pyydetään lähettämään jotain. Silloin olisi edullista, että pystyy lähettämään nopeasti avoimen hakemuksen, jossa kokonaisuus tai tarina tulee esille, ja toisaalta olisi myös hyvä, että hakemus olisi räätälöity tilanteeseen tai että keskustelun antia olisi saatu sisällytettyä hakemukseen. Keskeistä on se, että on käyty merkityksellinen keskustelu ja muistijälki keskustelusta siirtyy hakemukseen, mikä herättää halun tavata.
O: Eli koko prosessin ajatuksena on saada vastapuoli kiinnostumaan ja herättää halu tavata.
P: Juuri näin. Ihannetilanteessa toki olisi niin, että vastapuolelle syntyy jo sellainen fiilis, että ”tämän tyypinhän haluan meille”, että ”toivottavasti hän ei päädy kenellekään muulle, ainakaan kilpailijalle”.
O: Lähdetäänpä tuota polkua. Edessä on pieni mäki, mutta emmeköhän jaksa kävellä sen yli.
P: Eiköhän.
O: Katso, joku on pudottanut tuohon banaaninkuoret.
P: Urbaani maailma on jossain lähellä.
(Musiikkia)
O: Lokakuu 6. päivä kello yhdeksän, aurinkoista, ei varoituksia. Polku haarautuu kolmeen eri suuntaan. Jatkan haaraa, joka kulkee kiinni joenpenkassa. Näen joen mutkassa David Attenborough’n näköisen miehen ottavan kännykkäkuvaa. Sanon ”hello”. Hän kertoo vaihtavansa uutta profiilikuvaa Linkkariin. Yllätyn. Olen käyttänyt linkkaria vain vuolemiseen.
(Musiikkia)
O: Polku kolme: LinkedIn
(Musiikkia)
P: Mitä teet?
O: Seuraan yhden kaverin digijalanjälkiä.
P: Minne hän on mennyt?
O: Hän on näköjään juuri päässyt unelmatyöpaikkaansa.
(Musiikkia)
O: Manne, kerrotko meille somepakanoille, mikä ihme on LinkedIn?
P: LinkedIn on työelämän Facebook, ja sillä on monet kasvot. Se on työhakemus netissä. Linkkari on korvannut käyntikortit. Se on myös räätälöity kauppalehti, jossa voi kommentoida ja jakaa työhön liittyviä postauksia omalta toimialaltaan. Se on työmarkkina, jossa on työpaikkailmoituksia. Sinne voi laittaa hakuvahteja.
P: Yksi tosi keskeinen ulottuvuus on direct mailit eli DM:t. Ne ovat oikeastaan LinkedInin sisällä oleva sähköpostitoiminto. Niillä voi lähettää verkostokumppaneille sähköposteja, ja vastaanottaja voi lukea ne silloin, kun hänellä on hyvä hetki. Eli kun vastaanottaja on budjetoinut aikaa vietettäväksi Linkkarissa tai Linkkariin liittyvien asioiden tekemiseen, hän voi lukea meilin, kun hänellä on hyvä hetki. Jos ajatellaan päättäjiä, kuka tahansa heistä saa 50 meiliä päivässä. Jos sinun meilisi ei juuri sillä hetkellä ole vastaanottajalle relevantti, kyllä se hautautuu muiden joukkoon ja huomenna se on jo eilispäivän meili. Eli tämä on yksi todella tärkeä ominaisuus. LinkedIn on ammatillinen yhteistyöverkosto, jossa kannattaa olla aktiivinen ja jossa monesti vastavuoroisuus, rakentava kommentointi ja asioiden jakaminen luovat nimibrändiä.
O: Kuulostaa tosi hienolta. Mutta jos ei ole koodaaja tai ei ole ikinä tehnyt verkkosivuja ja on oikeastaan pudonnut somekanootista jo kauan sitten tai ei ehkä koskaan ehtinytkään kunnolla mukaan, miten silloin pääsee liikkeelle?
P: Ei mitään murhetta. Se ei vaadi mitään kotisivujen rakennustaitoja, vaan LinkedIn-profiilin tekemiseen ja rekisteröitymiseen on luotu hyvin strukturoitu valikkopohjainen järjestelmä, johon syötetään tietoja yksi kerrallaan. Ne koskevat monesti oppilaitoksia ja yrityksiä, ja järjestelmä osaa hakea niiden brändejä, jolloin profiilista tulee tosi nopeasti kivan näköinen visuaalisesti.
O: Kenelle LinkedIn sitten sopii?
P: Kyllä se sopii tänä päivänä oikeastaan kaikille. Minulla on paljonkin kokeneempia asiakkaita, jotka ovat laahustaneet jalkojaan tämän LinkedIn-asian kanssa ja suhtautuneet siihen aika penseästi. Olen sanonut, että he asettavat työnantajan tosi ikävään asemaan, kun palkkauspäätöksen tekijän pitää esittää omalle esihenkilölleen, että parhaalla kandidaatilla ei ole LinkedIn-profiilia. Jos kokeneella ammattilaisella varsinkaan ei ole LinkedIn-profiilia, hän antaa aseet käteen kaikille ikärasisteille.
O: Eli työttömyyden viidakosta voi todellakin päästä takaisin kylille tai työn ääreen Linkkaria käyttämällä ja vuolemalla sillä ikään kuin tervaksia nuotioon, tekemällä tulet ja näyttämällä savumerkkejä siitä, että täältä löytyy ammattilainen.
P: Juuri näin, ja kyllähän se rikkoo jäätä, jos potentiaalinen työnantaja katsoo LinkedIn-profiilia, jossa on paljon yhteisiä ystäviä tai tuttavia tai liikekumppaneita. Onhan siinä jo heti sisäkaarretta ja jutun juurta jään murtamisen kannalta. Maine kulkee edellä myös bittimaailmassa. Sen voisin vielä sanoa, että LinkedInin käyttäminen on monelle vähän niin kuin vapaa-ajan ja keskittyneen työajan välimaastoa. Se on aika mukavaa, jos saa yhteyden vanhaan opiskelukaveriin tai työtoveriin. Ihmisten nimet muuttuvat helposti, kuten myös työpaikat ja sähköpostiosoitteet. Tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat jo eläkkeellä, mutta silti seuraavat LinkedIniä ja haluavat olla kartalla siitä, mitä omalla alalla tapahtuu tai miten vanhoilla työkavereilla menee.
O: Jos itsensä markkinointi on hankalaa ja tuntuu nololta, niin Linkkarihan voi olla hyvä keino siihen.
P: Juuri näin. Antaa algoritmien tehdä työtä puolestaan. Jokin minimidigijalanjälki pitää olla, ja kyllähän se tänä päivänä on LinkedIn. Se on myös oma heimo viidakossa. On tärkeää kuulua johonkin heimoon, koska yksin ei pärjää.
O: Jos Linkkari-profiili vielä puuttuu, niin tässähän on hienoja vanhoja puita. Tästähän voisi saada vaikka hyvän profiilikuvan, vai mitä arvelet?
P: Aivan varmasti. Mikäs sen parempi profiilikuva kuin hymyilevä naama ja kaunis tausta.
(Musiikkia)
O: Lokakuu 18. päivä, sumua, näkyvyys heikko. Olen jättänyt ensimmäiset digijalanjälkeni. Ei se ollutkaan niin syvältä kuin olin ajatellut. Löysin Linkkarista vanhoja kollegojani ja taidan taas kuulua johonkin heimoon. Lähetin Linkkari-viestin vanhalle työkaverilleni. Oli piristävää tavata ja kuulla, että joku toinenkin on työpaikkojen välissä. Sain heimosta ensimmäisen uutisen, peukutin postausta, ja olen nyt kärryillä alani viimeisimmistä käänteistä. Linkkari-profiilia kasatessani muistin, että rakensin joskus soutuveneen.
(Musiikkia)
O: Polku neljä: Projektit
(Musiikkia)
O: Mitä oikein etsit?
P: Niilin alkulähteitä. Kukaan ei ole vieläkään löytänyt Niilin lähteitä.
O: Ai jaa, minähän juuri tulen sieltä.
P: Häh? Tuohan on iso uutinen!
O: En minä tiennyt. Olen käynyt siellä monta kertaa.
(Musiikkia)
O: Manne, sinä työskentelit pitkään soveltuvuusarvioijana. Mikä käsitys sinulla on: jääkö ihmisiltä hakemusten ulkopuolelle paljon osaamista, jota he eivät tavallaan osaa mainita tai miellä mainitsemisen arvoiseksi?
P: Kyllä jää. Ihmiset ovat itse asiassa aika kaavoihin kangistuneita siinä, kun he lähtevät kuvailemaan osaamistaan. Ensinnäkin ajatellaan, että osaamista on vain jokin sellainen, josta on saanut palkkaa tai palkkiota. Monesti ihmisten elämään liittyy paljon tekemistä ja toimintaa, mihin tarvitaan paljon osaamista. Niin ikään osaamisen katvealueisiin voi joutua helposti, jos osaaminen on luonteeltaan esimerkiksi koodausosaamista. Maallikon on ihan mahdoton arvioida, kuinka haastavaa jokin on voinut olla. Pitkä kokemus yrittäjänä pitää helposti sisällään monia vaiheita, että vuosien tekeminen voi joutua sivuutetuksi noin vain. Vastaavasti pitkä työura samalla työnantajalla muuttuvilla toimenkuvilla saattaa luoda mielikuvan, että on ollut seisovaa vettä, vaikka tekeminen on ollut todella dynaamista ja vaihtelevaa.
O: Jos kulkisin läpi synkän viidakon jalkaisin jonkin pienen retkikunnan jäsenenä tai johtaisin sitä, olisiko se mielestäsi hyvää projektiosaamista?
P: No kyllä ehdottomasti. Minulle tulee mieleen soveltuvuustutkimusajoilta muutamia tapauksia, joissa henkilö esimerkiksi ihan vaan ohimennen arkipäiväisesti mainitsee rakentaneensa kolme omakotitaloa. Kun ajattelee, millaista projektiosaamista ja muuta osaamista siihen on tarvittu, niin varmasti vaikka kuinka paljon. Pelien suunnittelut, harrastukset, musiikki, maalaukset, omakustanneromaanit, erilaiset entisöintiprojektit. Meillä on vaikka kuinka paljon amerikanrautojen entisöijiä tai moottoripyörien entisöijiä. Kyllähän nämä kaikki ovat kovaa valuuttaa osaamisen näkökulmasta. Miksei myös vapaaehtoistoiminta, kuten lasten jalkapallojoukkueen toimitsijatyöt tai joukkueenjohtajan hommat. Ne kertovat paljon osaamisesta mutta myös ihmisestä itsestään. Kannattaa miettiä, millaisten asioiden suhteen ihmiset tulevat pyytämään itseltä apua, mistä on saanut kiitosta, ja ajatella näitä asioita sillä tavalla mahdollisimman laajasti.
O: Projektit voivat toimia ikään kuin troijalaisena hevosena, jolla voi saada kontaktin yritykseen ja ehkä päästä käsiksi piilotyöpaikkaan, jota yrityksessäkään ei vielä tiedostettu olevan olemassa.
P: Juuri näin. Projektit voivat monesti toimia todisteina osaamisesta tai menneestä, mutta projekteja kannattaa ajatella tulevaisuuden näkökulmasta. Työtä on, mutta työpaikkoja ei välttämättä ole. Työpaikan luomiseen voidaan tarvita projektoinnin mielenmaisemaa. Tänä päivänä on monia mahdollisuuksia toimia kevytyrittäjänä tai toiminimiyrittäjänä. Jos se ei kannakaan, voi palata vanhaan. Työvoimahallinnossa on rakenteita, jotka mahdollistavat tällaisen. Kyllähän tämä on työnantajan kannalta erittäin joustava tai vähäriskinen tapa päästä kokeilemaan uuden työntekijän osaamista, valmiuksia ja lisäarvon tuotantoa.
O: Eli itseään voi ikään kuin markkinoida jollakin projektilla ja tavallaan kertoa yritykselle sen mahdollisesti tarvitsevan projektin, jonka voisi itse toteuttaa.
P: Juuri näin. Monestihan yrityksillä on kaikennäköisiä tarpeita ja muuttuvia olosuhteita, mutta samalla palkkaaminen koetaan raskaaksi ja aikaa vieväksi tieksi.
O: Jos arvioit asiaa soveltuvuustutkijan näkökulmasta, voiko työttömyydestä uuteen työhön selviytymistä nähdä eräänlaisena projektiosaamisena? Työnhakija ei luovuttanut ja piti itsensä kunnossa niin mielen kuin kropan osalta. Mitä ajattelet siitä?
P: Ehdottomasti. Tässä kohden ehkä kannattaisi katsoa Amerikan suuntaan ja siihen, miten amerikkalaiset suhtautuvat työttömyyteen. He eivät puhu itsestään työttöminä, koska se ohjaa passiiviseen mielenmaisemaan ja on leimaavaa. Sen sijaan he sanovat olevansa työpaikkojen välissä. Tämä on prosessinäkökulma tai dynaaminen näkökulma, joka jokaisen työttömän kannattaisi meilläkin ottaa. Meidän täytyy joka tapauksessa fokusoida enemmän prosessiin eikä vain elää lopputulemien tai mahdollisten torjutuksi tulemisten tai vastaavien asioiden varassa. Eli se on ehdottomasti projektiosaamista parhaasta päästä.
O: Okei. Tästä menee nyt teitä kolmeen eri suuntaan. Mitäs Manne sanot oppaanamme, minne päin meidän pitää lähteä?
P: Mennään oikealle.
O: Oletko muuten koskaan eksynyt täällä viidakossa?
P: Suuntavaistoni ei ole pettämätön, mutta nyt tiedän, minne mennä.
O: Okei, hyvä.
(Musiikkia)
O: Marraskuu 1. päivä, varoitus ukkoskuuroista. Kaikki keinot ovat käytössä. Kartta on uusi, kompassi toimii, opas tuntee viidakon ja joen, mutta päivän valoisa aika ei vain riitä. Olisi ehkä pitänyt seurata joitakin toisia digijalanjälkiä. Ukkoskuuro yllätti. Kaikki kamppeet kastuivat, ja nyt istumme nuotiolla ja kuivatamme kenkiä. Joku tuntematon tulija lainasi kampaa. Oikaisin jakaukseni.
(Musiikkia)
O: Polku viisi: TE-toimisto
(Musiikkia)
P: Mikä hätänä?
O: Olen huutanut, olen linkkaroinut, olen lähettänyt avoimia hakemuksia, näyttänyt savumerkkejä ja hakannut rumpua, mutta mitään ei kuulu.
P: Ei se aina ole helppoa. Olen sinua kaksi kertaa vanhempi, ja minulla on huonompi koulutus kuin sinulla, mutta en aio menettää toivoa. Olen työpaikkojen välissä.
O: Joo. Silti ärsyttää, kun kukaan ei vastaa.
P: Tehdään nuotio ja keitetään kahvit. Minulla on uusi matkakahvinkeitin, jossa on valo ja kompassi.
(Musiikkia)
O: Nyt Manne olemme opastuksellasi keskustelleet neljästä eri tavasta etsiä piilotyöpaikkoja. Jos edelleen olemme työmarkkinaviidakossa, kuljemme sumussa ja pimeässä, onnea ei ole ollut eikä työpaikkaa edelleenkään ole löytynyt ja mieli alkaa painua pimeyden sydämeen, mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi ajatella?
P: Toivoa ei kannata heittää. Aina voi koota uuden retkikunnan, eikä kenenkään tarvitse selviytyä yksin. Joskus nämä asiat kysyvät aikaa, ja joskus tarvitaan myös ripaus onnea matkaan. Voi olla myös järkevää jossakin vaiheessa pysähtyä ja miettiä, onko menneestä painolastia, joka estää olemasta oma hurmaava itsensä uusissa tilanteissa.
O: Eli onko niitä traumoja ja ikäviä kokemuksia edellisen työn menetyksestä vielä analysoimatta tai pureksimatta.
P: On tosi tärkeää päästä kertomaan ja jakamaan mahdollisesti kokemansa vääryydet tai vastaavat ja niihin liittyvät turhaumat ja saada sitä kautta myötätuntoa. Muuten voi käydä niin, että katkeruus paistaa läpi uudessa haastattelussa. Kyllä minulle tulee mieleen se, kun olin aikanaan nokialaisten YT:ssä hakemassa uutta suuntaa tai auttamassa ammattilaisia löytämään uutta suuntaa, ja monilla oli vielä menneet kokemukset, konsulttien laatikkoleikit ja koetut vääryydet niin vereslihalla, ettei ollut kaistaa uuden miettimiselle.
O: Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tällaisiin palveluihin, ja kaikkien työnantaja ei esimerkiksi irtisanomistilanteessa tarjoa paketteja, joissa on joku neuvomassa uutta suuntaa. Miten he voisivat toimia?
P: Kannattaa kääntyä TE-toimiston puoleen. Valtakunnallisesti on saatavilla muun muassa ammatinvalinta- ja uraohjauspsykologin palveluja, jotka ovat ilmaisia ja luottamuksellisia. Niissä otetaan huomioon ihmisen tilanne kokonaisvaltaisesti. Menneiden reflektointi tai pohdinta ja suunnan puntarointi on heille arkipäivää.
O: Eli ammatinvalinta- tai uraohjauspsykologi voi olla ikään kuin opas, joka auttaa kokoamaan uutta retkikuntaa ja etsimään uusia varusteita, jotta työttömyyden viidakosta pääsee uuteen työhön.
P: Juuri näin. Parempina varusteina voivat toimia erilaiset tuetun työllistymisen mallit tai palvelut. Esimerkiksi palkkatuki on monelle ihan game changer -juttu. Moni ihminen ajattelee, ettei heidän ikäistään ihmistä enää kukaan palkkaa tai etteivät he millään pysty selittämään aukkoja CV:ssään. On olemassa vaikka millaisia palveluja ja keinoja. Kukaan ei työmarkkinoita silmällä pitäen putoa laidan yli.
O: Kuinka tehokas keino palkkatuki sitten on?
P: Palkkatuki on tutkitusti erittäin tehokas aivan kuten oppisopimuskin – erityisesti yksityiselle sektorille suunnattuna. Palkkatuki on erinomainen mahdollisuus kääntää ongelma mahdollisuudeksi.
O: Jos vedetään vielä vähän yhteen näitä ajatuksiamme, niin uuden työn löytäminen ei aina ole helppoa, mutta ei pidä lannistua, ja aina saa apua TE-toimistolta. Voi koota uuden retkikunnan, löytää uusia oppaita ja jatkaa matkaa.
P: Metsään eksynyttä helposti hävettää kiertää kehää, ja masennuskin voi uhata, mutta pitää pystyä määrittelemään itsensä myös muuten kuin työn kautta.
O: Piilotyöpaikkoja ja työtä hakiessa pitää vain usein uskaltaa mennä oman mukavuusalueen rajoille ja usein vielä sen ylikin – pitää sietää pettymyksiä. Kangastukset ja harha-askeleet kuuluvat asiaan, ja niitä tulee tietty määrä, mutta jossain vaiheessa lopulta onnistuu.
P: Yksin ei tarvitse selvitä. Jos haluat edetä nopeasti, mene yksin. Jos haluat päästä pitkälle, mene yhdessä. Nyt alkaa hämärtää.
O: Joo. Tuolla näkyy jokin teltta.
P: Mitä siinä lukee?
O: TE-toimisto, asiantuntijat tavattavissa. Pitäisikö mennä sisään?
P: Mennään.
V: Uudenmaan TE-toimisto. Palveluja työnhakijoille ja yrityksille osoitteesta toimistot.te-palvelut.fi/uusimaa.