9. Cokis- ja pulladieetti.

Parivaljakko päätyy keskustelemaan kehosta, yhteiskunnan paineista ja siitä, miltä tuntuu elää omassa kropassa: välillä sosiologin silmin ja välillä syömishäiriön läpi katsottuna.

Eppu avaa omaa historiaansa kehon kanssa, kurkkudieeteistä fitnesskisailuun ja siihen, millaisia paineita miehiin yleisesti kohdistuu. Jenni taas kertoo omasta suhteestaan syömiseen, joka (YLLÄTTÄEN) ei koskaan ole ollut yksinkertainen.

Puhutaan siitä, miltä kehossa tuntuu, miten paljon ulkonäkö lopulta määrittää ja miksi joskus tärkeintä on vain selviytyä päivästä.

Tämä jakso ei ole ohje, päinvastoin. Tarkoitus on tuoda esiin henkilökohtaisia, myös haitallisia ajatuksia, ei glorifioida epäterveellisiä elämäntapoja tai laihduttamista.

Transcript

SPEAKER_04 0:09

20 entinen tyttövä se haukku, koska olin treenannut lihaksi ja sanoi, että mulla on ve-mallinen varta, että mulla on paljon pienemmät jalat. Ja tämä on myös näissä kehorakennuspiireissä tosi yleinen shamingi miehille. Nimenomaan se, että se tulee joka puolelta. Vaikka luontaisesti semmoinen miehen keho on silloin tavallaan suhteessa pienemmät jalat, koska sen tyylinen keho on kannattava tuolla viidakossa. Mutta se on iso aihe, mitä mietään kokee. Muistan, että ekana mietin sitä koko ajan, että älä älä missään nimessä skippaista leggeitä, että tee aina niitä jalkoja ja mä tein, mutta ei ne silti kasvanut niin paljon, ei kaikilla aina kasva. Tähän on tavallaan se, että mies epäonnistuu tekemään sitä ihanteellista vartaloa, niin se saa naiselta shimeniä, niin mies kokee, että hän on epäonnistunut muutenkin. Mä ainakin perasin niin paljon sitä omaa kelpaavuutta sen oman kehon kautta, siis silloin 20, että kaikki asiat, mitä naiset teki tai sanoi, niin tuntui riittyvään jotenkin mun kroppaan, vaikka niillä ei oikeastaan ollut mitään tekemisten kanssa. Enemmänkin olisi ollut niin, että jos olisi ollut vähän mukavampi jätkä, olisi saanut vähemmän kritiikkiä. Just jos palataan vaikka tähän manosfariin nyt. Tässä tuli just dokkari ja siellä. Muun muassa haastateltiin näitä äijä, jotka kuvittelee myös näin, että heidän kehonsa on hirveän oleellinen siinä, että miten saa naisia menestystä. Olen melkein varma, että naisia, kenenkaan mä oon ollut, niin ei ole kiinnostanut ollenkaan se mun rasva prosentti. Siis ihan oikeasti. Mitä miehet usein tosi usein ne kuvittelee, että nimenomaan se kireys, että sä oot tosi äärimmäisen kireä ja lihaksikas. Se on kaikista tärkeintä naisille. Mä alan pohtiin enemmän kehoa, silloin kun on tosi kuormittunut ja alkaa peilaamaan enemmän elämää sen kautta. Miksi jos luuleen, että miehille ja naisille molemmat tekee sitä, mutta se on vaan eri tavalla normatiivisesti latautunut naisille, koska sitten jos nainen, sanotaan, lihoisi monta kymmenmentä kiloa, niin yhteiskunta huomaa sen herkemmin siinä kohtaa. Kun taas täällä Suomessa, varsinkin kun on semmoinen reilun kokoinen, mies saattaa olla jopa se, mitä ihanoidaan, niin se ei häiritse niin paljon. Tosin voi kyllä olla, että se miehen oma mieli, se justiin ne ihanteet, missä tänäänkin puhutaan tavallaan, ne omat miehisyyden ihanteet voi olla sitten todella paljon äärimmäisempiä kuin naisella on. Ja se voi vaikuttaa siihen miehen itsetuntoon. Lähteen nyt liikkeelle vaikka siitä eppunormaalinpielistä urheiluun, missä se kertoo jo kasarin ihanteita silleen, että minkälaisen pitää olla se ihan mies. Siis ne on äärimmäisiä siinä mielessä, kuinka moni mies esimerkiksi 450 pystyy tavoitella sitä tilaa.

SPEAKER_00 3:07

Mietin tuota, että onko tässä nyt taas se, että naiset ja miehet kokee vähän eri tavalla. Mies se, että jos nyt tulee niitä lisäkiloja, niin ajattelee sitä itsensä kannalta. Mutta sitten nainen ajattelee sitä voi ei. Nytten muiden mielestä minä olen liian liha. Vaan mun ongelma on se, että mä huomaan, että mua kohdellaan paremmin, jos mä olen kevyempi.

SPEAKER_04 3:35

Tavallaan mun tekee mielessä on se disclaimer. Me, kun me puhutaan meidän omista kokemuksista tässä, niin me ei olla ihanteellisia tapauksia eopositiivisuudessa. Mä kerron just ne fiilikset, mitä minua usein myös hävettää. Myös mä kerron ne asiat, mistä mä itse kärsin. Totta kai mä yritän myös tavoitella itse kannalta tasapainoisempia ratkaisuja. Samaan aikaan minusta tuntuu, että mä olen myös tietynlainen ja minulla oikeus olla tietynlainen tämän ajattelun suhteen.

SPEAKER_00 4:05

Mä voin oikeasti sanoa, että mulla on syömishäiriö. Kenenkään ei pidä kuunnella tai ottaa minkään sortin vinkkejä minulta kun mä puhun syömisestä, niin se pitää oikeasti kuunnella, että tuo sairaas ihminen, koska mä oikeasti syömisen suhteen on todella. Siinä ei ole mitään terveellistä, vaan tällä hetkellä, kun mä oon selviytymistilassa, niin syön vaan tavallaan selviytyäksi. Mun aivot on päättänyt, että kokisi ja pulla on selviydyn. Olisi voin olla vaikka vesi ja vihaneksi.

SPEAKER_04 4:49

Musta on myös tärkeää tuoda esille se, että miten se ajattelu toimii, eikä pelkästään niitä ihanteita, mitä meillä jossain kuplas voi olla. Esimerkiksi kun kehon kuva on muuttunut, mutta se mistä tämä katson, että saaga alkoi. Saaga alkoi siitä, mä sanoisin, että se on kasiluokalta lähtenyt.

SPEAKER_00 5:08

Mikko se kurkietti.

SPEAKER_04 5:09

Kurkkuetti, kuuluu se kurkudti. Eli siis kun eppu saapuu kivelahdesta Nokialle ja saa lempimen Stadibo, ja sitten tajuaa myös muiden toimesta, että on vähän pyörää. Johtopäätöksena on laiduttaa kasiluokalla 15 kiloa. Silleen, että mä painoin 47 kiloa siinä kohtaa.

SPEAKER_00 5:30

Ja minkä pituinen se sitten oli?

SPEAKER_04 5:32

No oli 164.

SPEAKER_00 5:34

Mä oltu aika samaan koko ajan.

SPEAKER_04 5:37

Ni nimenomaan. Ja sitten siin kohtaa tuli uudet ongelmat, koska sen jälkeen olin kaikkien pikkuveli. Sitten kun olin riparileirillä ja riparibileissä, kun aloin kiinnostua tytöistä, niin ne sanoi, että tämä on kuin pikkuveli. Ja sitten mä huomasin silleen, että ei vitse, tämä on aika ironista, että mä oon just laituttanut ja sitten mentiin ohjasta hallikkoon. Tietysti löyty myös seuraava ratkaisu, joka oli sitten ne lihakset. Mutta se, että mikä silloin alkoi ja miten se alko, niin se tuntuu minusta nyt tosi intuitiiviselta, koska se, miten itse koki kehoon, se tuli paljon omien käsityksiä mukaan populaarikulttuurista, mutta myös sieltä mun isältä. Se ainoa, mitä mä tiesin mun isästä voimakkaasti tiesin, että hän oli kehorakentaja ja voimanasta, ja hän oli tehnyt itselleen tämän kehon jaiti aina toisti sitä, että se olisi yksi isoin piirre. Ja myös kun lapsenhansa opit, mitkä on tärkeitä asioita muissa, niin se, että mun isässä korostettiin koko ajan sitä, että hän on isoja lihaksikas ja hän on tämä kehorakentaja, niin se toi mulle sen kuvan, että sillä on merkitystä. Yksi niistä hetkistä, kun mä vietin aikaa mun isän kanssa, niin se veimi tuonne Otahallin salille ja hän silloin omisti siitä vähän ja siellä oli tosi kuullut, että oli Toni Haalme silloin treenaamassa. Isä osoitti kaikkia niitä isoja mörköjä ja sanoi, että toi on Suomen mestari, toi on Euroopan mestari ja toi on maailman mestari. Tämä oli tavallaan hänen tapansa kouluttaa minua hänen arvoihinsa. Niin mä muistan nämä kaikki hyvin selvästi. Kyllä, minulla oli hyvin alusta pitän selvää, että siinä on jotain erityistä olla lihaksikas.

SPEAKER_00 7:23

Se määrittää, miten hyvä on.

SPEAKER_04 7:25

Joo, siis se on näin. Mutta tuli jännä, kun sä sanoit, että miten mietin naiset kokeiltä, että miten saa kohtelua muualta. Se, mitä ihmiset kohtelee mua, niin eihän se ole muuttunut kuin esimerkiksi minulla on tullut lisää painoita, niin mä en ole enää niin kireää tai jotain muuta. Se voi olla, että joku naisilta saatu mikrokatse on vähentynyt tai jotain tällaista. Mikä pitää tuoda myös miesten katseet. Koska tässä on ollut aina oleellista ne miesten katseet yhtä lailla. Mutta siis muuten ei. Kyllä se on se oma kokemus itsestä ja se mun oma vahva mielikuva, joka on säilyt niin pitkään, että minkälainen tavallaan on semmoinen ihanteellinen ulkonäkö. Se häiritsee, se motivoi, se auttaa joskus selviytymään hetkistä, jolloin tuntee olevansa laiska. Mutta joka tapauksessa se on tosi voimakas.

SPEAKER_00 8:15

Mulla on vastakohtainen ongelma. Mä olin aina tosi laha, sellainen tikku. Se, mitä sai kuulla välillä oli se, että onko tämä anorektinen, syöksään mitään, niin mä söin muidenkin ruoasta. Mä pystyin oikeasti syömään ihan sikana. Mä olin aina ihan sellainen tietenkin ihanne kroppa. Mä menin HM, mä pystyin ottamaan sieltä sen XS ja se sopi mulle heti. Mun ei tarvinnut ikinä kokeilla mitään vaatteita. Mä olin tavallaan se, ehkä se oli sit ihan, ei mulla mitään muotoja ollut. Mutta se nyt sillä jo ollut ysärillä väliin tai 2000. Mä en tiedä, voiko niitä verrata keskenään, että jos sua kiusataan siitä, että sulla on vähän ekstra kiloja versus se, että sua kiusataan siitä, että sä oot liian laha. Mä oon ehkä myös vähän deflonia sellaisille asialle, jotka on vähän faktoja. Jos joku yritti kiusata mulle siitä, että mä oon laha, niin sitten mä oon vähän silleen, että niin mä oon. Mitä sitten. Totta kai se jäi mietityttää mua tosi paljon, että miksi tää on ongelma jollekin. Ja mä en voi sille mitään, mä syön kuin hevonen. Mulla oli varmaan hyvä huoma, oli hyvä tuo aineen vaihdunta.

SPEAKER_04 9:41

Niin mä muistan lähinnä se, että mitä silloysillä, mitä, ketkä kommentoi laihuudesta, niin oli ne mummat, joille mentiin kylään niin ja sanoi, että mulla ei ollut sisaruksia, mutta mulla oli usein semmonen läinen lapsuuden kaveri, niin hänelle saattoi kuin muman sanoi, että syö nyt vähän, kun siinä olet pelkkää luuta ja nakkaa. Toi laivuus mun mielestä varsinkin kun sillä kommentoidaan miehiä, niin sillä usein kommentoitiin sitä, että ei ole riittävän iso mieheksi. Ja sitten taas voi olla, että naisilla se on enemmän just sitä muotoihin liittyvää tuolta puuttuu jotain. No tavallaan sama, mutta siinä lihavuuden kohdalla voi olla, että näkyy enemmän, koska se ei noudata niitä yhteiskunnan standardeja sitten tämmöelle toivottavalle niin paljon. Totta kai nekin on muuttunut. Mä en tiedä, että onko kaunos standardit kehon suhteen muuttunut hyvään vai huonompaan suuntaan. Mun mielestä tavallaan se, mikä oli vielä 10 vuotta sitten, mikä edelleen näyttää olevan se, että varsinkin naisilla se, että sun pitää olla ihan hirvittävän laja, mutta samaan aikaan iso peppu ja isot rinnat, niin kyllähän se nyt on tosi äärimmäinen ihan samalla tavalla kuin nämä hiimen ihanteet miehillä. En mä voi sanoa, että siltä osin se on mennyt parempaa, että jos ajattelin se heroin chiikanetta, niin joo ihan hirveästi, mutta kuitenkin se verrattuna tähän täysin epärealistiseen tapaan.

SPEAKER_00 11:00

Mutta tuo ehkä mua häiritsee tässä, että sanotaanko ne Kardashian kroppa ihan hommassa on se, että kenelläkään ei voi olla tuollaista kroppaa luonnollisesti. Nehän muokaa niiden kuvia. Ei ole käynyt leikauksissa. Se, että joku nuori näkee niitä kuvia noista ihmisistä ja ei ymmärrä, miten monia satoja tuhansia dollareita, miten paljon filtereitä ja Photoshopia kaikkeen noissa kuvissa on. Ja sitten niillä on paha mieli siellä kotona siitä, että voi vitsi, miksi mä en näy tuolta. Mä olin aika suuri Sanna Marin fani. Mutta sen jälkeen kun se vähän lähti politiikasta, sen somesta on tullut sellainen tosi pinnallinen ja se myös käyttää ihan hirveästi filtereitä ja muokkaakuvia. Mulla vähän tippu respekti häntä kohtaan, kun se on oikeasti luonnollisestikin kaunis. Se ei tarvitse filtereitä. Sillä olisi se mahdollisuus olla se tavallaan roolimalli siinä, että tytöt, naiset, katsokaa, ei käytetä filtereitä ja meitä ihaillaan silti. Se harmittaa minua tosi paljon, että hän ei käytänyt hyväksi sitä itse esin. Mä en vaan suostu muokkaamaan mun kuvia ja mä haluan näyttää siltä kuvissa, miltä mä näytän oikeastikin. Totta kai meikki ja kaikkea tällaista käytän. Jotenkin se olisi mulle ihan kamalaa, että joku ihminen on nähnyt musta hirveästi kuvia, ja sitten kun se näkee muut oikeasti, niin se on silleen.

SPEAKER_04 12:51

Se on hirveä riskiä, mä sattelin sitä niin kuin miehet varsinkin ilmeisesti huijaa pituuttaan usein tinnereissä ja muissa. Sehän on täysin hyödyntämista. Mutta mä ajattelen sen ainoastaan siltä osin, että ne kuvittelee sen, että he saavat sen tapaamisen sillä. Ja sen jälkeen siellä mitään merkitystä sillä todella. Mutta just Sanna Marinin osalta samaa mieltä, että mun mielestä se autenttisuus kehossa, esität kehoa muille on arvo sinänsä. Mutta yhtä lailla voi olla arvo se, mitä mä oon ajellut aina, että Sanna Marin haluaa myös tähän, että hän haluaa luoda jotain, hänestä on kivaa tehdä semmoista malityötä. Se on arvokasti. Ja sama juttuhan on näissä kehorakennus ja muissa jutuissa se, että joku haluaa tehdä kehollaan taidetta tai iloitsee kehoestetiikasta ja tämmöistä asioista. Ne on niin arvokkaita. Mutta se ongelma on siinä, että kun sä samalla osallistut siihen normatiiviseen määrittelyyn, sen takia mun mielestä pitäisi olla aina pitää sanoa aina vaikka, että tämä on osa tätä skenejä. Silleen mä ainakin teen, että sen takia tuo podaus on jotenkin hassu, kun siinä on se illuusio aina jostain kehostaan. Kuka ei edes väitä, että mun keho näyttää tältä. Kaikki on sitä, että olet jonkun poseerauksen. Sä ikinä siltä oikeasti. Se on se illusio. Se on semmoista vähän niin kuin joku taikuri tekisi jotain esityksiä. Se on ongelma just tässä, niin Instagram somessa, kun kukaan ei kerro, että ne on taikureita. Toisaalta sitten kehakennuspiireissä otetaan ihan äärimmäisiä riskejä siihen, että miltä sun keho näyttää. Muriin semmoisen tutkimuksen, missä nämä ammattikehorakentaet vuosilta 2021 tai 2025, niin heitä oli kuollut 121 ikävuosina 1945 tai 1948. Se oli järkyttävä mulle, koska niin aikaisin kuoleminen se johtuu usein, miten heidän elämäntavastaan niistä anaboliisista steroideista, mitä he käyttää. Miksi haluat ottaa niin isoja riskejä sen takia, että sun keho muuttuu tietynlaiseksi. Huippurheilun on yksi syy siihen, huippurheilussa monet muutkin käyttää, mutta he saa siitä palkintoja, he saa siitä jotain hyötyä, kun kehakennuksessa usein ei saada, koska siinä on niin vähän rahaa, pyöriilet, sä oot tosi hyvä. Se on jotenkin vähän järjetön. Mutta se järjettömyys tavallaan siinä kehoestetiikassahan on usein se, mikä ekana iskee vastaan. Kun sä rakennat ja kun sä muokkaat sun kehoa, niin sä et oikeastaan saa hirveästi siitä mitään hyötyä. Se just niin kuin puhuttiin, niin se isoin hyöty saattaa olla se, että joku mies tulee sulle salilla sanomaan, että ei vittu on kyllä komea fysiikkaa. Sen takia mä on aina kihtonut se, että minkä tyyliset ihmiset lähtee ylipäätään muokkaamaan kehonsa tolla tavalla, mutta onko ne vähän pimeitä ja onko ne vähän niin kuin kaikki hyvin?

SPEAKER_00 15:36

Mun ajvaamaan se, että sehän on elämäntapa. Se ei kuulosta, että sulla voi olla hirveästi kivaa elämässä, jos treenaat jotain tällaisia kisoja varten.

SPEAKER_04 15:47

No ei, siis se ongelma on juuri se, että kun sä yrität elää sitä elämäntapaa, niin sitten tulee helposti yksi puolesta. Ja sitten esimerkiksi kun minä tällaisena ADHD-henkinä, niin haluan monia erilaisia asioita samaan aikaan. Esimerkiksi mä haluaisin käydä mun lapsen kanssa perjantai-puolella, sitten mä haluaisin mennä lauantaina lateksreiveihin, ja sitten mä haluaisin elää vielä tiukkaa fitness-elämää, jolla olisi tämmöinen veistoksellinen vart. Miten sä yhdistät nämä kaikki tekemättä itsellesi kauheasti hallaa ja tuhoamatta sitä koko pakettia. No ei se onnistukaan! Mä olen ajatellut niin, että mulle on tärkeää nämä kaikki ristiriitaiset näkökulmat jollain tavalla. Ja ne näkyy eri tavalla mun elämässä. Joskus se menee just silleen, että mä syön pullaa enemmän. Toisinaan, mä käyn vähän enemmän juhlimassa. Ja kolmantena hetkään mulle sopii semmoinen vähän tiukempi fitness-elämä. Turhautta puolin on se, että mun kaveri sanoi, jonka mä oon tuntenut siis ainakin 16-17 vuotta sanoin, että ei, kun sä oot olla aina tietillä, kun mä tunnen sun. Sitten mä miettiin, että sanoisille, että näin mä nyt voi olla aina ole tietyllä, kun en mä ole saanut mitään tuloksia, mutta se ei tarkoita sitä, vaan me tiedämme, että tämä on semmoinen, mitä varmaan monet osaa samastua, että ne on aina tietillä. Ei se liity vain kehonakennukseen, vaan se voi olla semmoinen myrkyllinen osa, kenen tahansa elämää.

SPEAKER_00 17:18

Mutta nimenomaan on vähän sitä ADHD-hänkisyyttä, että sä haluat asioita, jotka on tosi ristiriidassa toisten kanssa. Mutta sä et pysty valitsemaan vaan yhtä, koska se on sitten pois silta toiselta, niin sitten sitä vähän hyppijäina, okei, nyt mä saat saan tähän, mutta sitten se tarkoittaa, että mä voin tehdä tota. Se on niin sellaista joko tai, että ainakin minulla on tosi vaikea tasaisesti jakaa ne mun asiat, mitä mä haluan elämässä, että kaikki olisi jossain sellais harmoniassa tuntuu, että aina joku asia kärsii, jos jossain toisessa menee hyvin.

SPEAKER_04 17:57

Jos näin se totta kai on. Ja syyllisyys tulee usein niissä hetkissä, kun sä tavallaan mokat yhden niistä tasoista sillä tavalla, että sä et saavuta sitä tai se jää pyörimään. Helposti sitä tulee vähän semmoinen niilistinen asenne, jos et sä tiedä, että sä olet vain tämmöinen. Jos sä oot hyväksynyt sen, että nämä ristiritaset puolet elämässä on jotenkin hahmottaa, niin silloin voi olla tyytyväinen siihen, että jos hypit vähän liikaa niiden ympärillä, mutta jos haluat vielä jotenkin siitä parantua, että jos sä haluat silleen vielä tehdä, että on hirveästi vaikka poistaa ne kaikki muita, mitä mä oon myös yrittänyt jossain vaiheessa. Kun sain lapsen, niin mä yritin silleen, että mä en tee tuo fitness-juttua niin paljon. No ei se ei se mennyi vaan. Se tuli sieltä. Ja totta kai siis täytyy sanoa, että mun mielestä on hyvä idea käydä salilla ja liikkua muistakin syistä. Mutta se, miksi mä käyn siellä, niin siinä on myös jotain filosofista ja ehkä sellaista stoalaista, että miten mä olen siellä. Se on myös sitä omaa aikaa. Ja siihen ei sovi mikä tahansa, vaan se on se. Se on se sali ja syystä tai toisesta. Mä menin 17-vuotiaana ekaa kertaa sinne Nokian tennisallille, niin siitä lähtien se on ollut ja mulla ei hirveän pitkä taukoja ollut ikinä siinä. Aina, mikä siinä on just nimenomaan vaihdellut, on se syöminen ja siihen liittyvät asiat syömiseen vielä, niin miten sun suuret syömiseen on muuttunut tässä vuosien varalla?

SPEAKER_00 19:22

Mä tykkään ruuasta. Ja se oli ikinä ongelma ennen kuin täytin ehkä 19, niin jostain syystä mä en pystynyt pitään syömään enää samalla tavalla ilman, että mun vaatekoko olisi pysynyt samana. Ja se oli mulle jotenkin tosi järkyttävä kokemus kun ei ole aikaisemmin tarvinnut miettiä yhtään sitä, mitä syö laadullisesti tai määrällisesti pysärillä oli niin voimakas se, että minä tällä hetkellä olisi luokiteltu lihavaksi silloin. Ja se on se mun tunne nyt, vaikka se ei pidä paikkaansa. Mutta se on niin hakattu meihin silloin. Kaikki julkisuuden henkilöt oli haikkia, sä edes päässyt mihinkään aidolsiin tai leffoihin tai mihinkään, jos sä olit ylipainoinen tai edes normaali painoinen.

SPEAKER_04 20:24

Niin paitsi kolmikona.

SPEAKER_00 20:25

Mutta kyllä mulla on aina ollut tosi vaikea taa se tasapaino siinä, että liikut tarpeeksi, syö tarpeeksi tai älä syö liikaa. Ehkä ärsyttävämpänä on se, että kukaan ei ole ikinä haukkunut mun kroppaa, ei ikinä, paitsi minä itse. Mulla on aika paljon töitä tehtävänä ton kanssa ja pystyisi hyväksymään itsensä.

SPEAKER_04 20:51

No joo, siis sama juttu, mä oon huomannut sitä, että nyt on ikään 41, niin mä en missään nimessä tavallaan pysty ajattelemaan, että mun vartalo vanhenee, ja tulisi vaikeammaksi pitää se tietynlaisena se mielikuva siitä kehosta, niin siinä on aina jotkut semmoiset tietynlaiset rajat. Ja myös se sen hallitseminen se, että mun pitää jokaisessa tilanteessa voidaan ajatella, että mä voin muuttaa sen. Mutta mitä se onkin sellainen hetki, että sä et voikkaan tehdä sitä.

SPEAKER_00 21:20

Joo, mikä sun rasva prosentti muuten oli pienimmillä, onko se mitannut?

SPEAKER_04 21:24

No joo, siis silloin kun mä olin näissä fitness-kisoissa, niin silloin mä jotain mittaisin, se oli varmaan 5-7, pienimmillään. Mä painoin 79 tai 80 kiloa, ja nyt mä painan joku 103. Siinä on aika iso käppi se koko operaatio, niin voisi tehdä oma jakso itsessään, mutta kyllähän siinä käytiin monia vaiheita, missä ajattelin, että onko tässä mitkeä. Ensinnäkin se, että koska se on stressaavaa, kun sä oot koko ajan miinuskaloreella, voit kuvitella sen, että jos sä oot koko ajan. Mitä se aiheuttaa? Ei se nyt ole ainakaan läheisille kovin miellyttävää. Mä muista, että oli semmoinen operaatio, missä olin menossa lauttasaaren pussipysäkille. Joksin sinne ja sitten bussikuskin kommentoi mulle, että voisin tulla ajoispysäkillä. Mitä sä just sanoin, että suutuin ihan järjettömästi, että millä oikeudella sinä kommentoin tällaista uusin, että kysin sen nimen. Ja tosi paljon hermostuin. Mä Lifetime Natural, mä en ole ikinä käyttänyt mitään tämmöisiä ja silti mä hermostuin ihan täysin. Tajusin vaan sen, että nälkä tekee tepposia. Jos tämmössä tilassa jatkaisi monia kuukausia, niin voin vaan kuvitella, mitä tapahtuu parisuhteessa.

SPEAKER_00 22:51

Joo, mitä joskus parisuhteessa minulla on ollutkin. Moni mies ei ymmärrä ravinnon merkitystä tunnesäätelyssä. Mä väitän itse, että mulla ei vaikuta, koska mä huomaa, jos mulla on nälkä tai vähän Diskone. Mutta esimerkiksi lapseni on tosi paha nälkäkiukkuilija. Sen huomaa sen eroon, kun se veren sokeri taas ottuu jossain vaiheessa aika hyvinkin.

SPEAKER_04 23:20

Oletko valinnut sun miehet ja poikaystävät ja muut kumppanit rasva prosentin perusteella?

SPEAKER_00 23:28

Mulle tuli mieleen tuossa, kun sä sanoit siitä jostain pikkuveliutuista ja näistä. Jos sä oot luonnollisesti hoikka, että se on jotenkin paha. Miestään pitäisi jotenkin muistaa se, että se ei ole naisten mielestä välttämättä huono asia.

SPEAKER_04 23:45

Ja on vähän kulttuurinen kysymys. Suomessa en tiedä se meidän historiasta maatalousvaltaisen ja ehkä vähän käydä valtiona, niin jostain syystä se laajempihan on miehille vähän isompi.

SPEAKER_00 23:59

Mä sanoisin, että mulla se on tosi paljon sitä, että mulla ehkä jopa pelottaa liian pitkä ja lihaksikas mies, koska kyllä mä tiedän, että semi hoikkamieskin pystyy pitämään mut paikoilla, että mä en pääse pois. En mä tiedä, siinä on jotain, mulla on ainakin sellaista hyvin alkukantaista. Mua pelottaa. Tai jotenkin ehkä mä kombainaan sen aggressiivisuuden kanssa tai jotain tämmöisen sen lihaksikkuuden. En tiedä.

SPEAKER_04 24:30

Miten sä ajattelet sun kehosta nykyään, tykkääkö sä sun kehosta?

SPEAKER_00 24:35

Mulla on kyllä ollut aika suuria ongelmia nyt tässä, tämän uupumus kauden. Mä tiedä, miksi mä kutsuisin sitä?

SPEAKER_04 24:43

Mistä haluat kutsua?

SPEAKER_00 24:44

No en mä tiedä. Just nämä viime vuodet, jotka on ollut tosi raskaita, vaikuttaa suoraan mun syömiseen. Tämä on jälleen kerran tällainen juttu, kun kaikki sanoo, että sä näytet niin hyvinvoivalta ja bla bla bla, niin kun on ollut podia ollut, että vaikuttaa, että sulla on kaikki ihan hyvin, kun kuuntelee podia, niin mun pitäisi joskus laittaa sen kamera mun kotiin, missä ihmiset sais nähdä, miten vaikeata kaikki on. Jos mä meen kauppaan, mä voin seistä siinä 10 minuuttia ja mä voin päättää, että mitä mä ostan ruuaksi ja sitten mä meen kotiin ilman, että mä oon ostanut mitään, koska mä en pystynyt ostamaan mitään. Se, et sä jotenkin selitä tämän jollekin, että ne ymmärtää, mitä siellä päässä tapahtuu, että sä oot niin jutturassa, sä et voi päättää, mitä sä syöt. Ja sä oot mieluummin syömättä. Tähän mä tarvisin sen kumppanin. Mä voisin vaan sanoa silleen, että hei, voitko ostaa ruokaa kun tulee töistä ja sitten se on silleen joo, ja sitten mä syön sen, vaikka mä vihaisin sitä ruokaa. Ei sen välttämättä näy ihmisestä, jos ne voi pahoin. Varsinkin jos se on sellainen pitkäkrooninen tila, en mä ainakaan ole ihmisenä sellainen, että mä jään sinne tulemaan makaamaan mä pystyn laittamaan sen maskin päällä.

SPEAKER_04 26:04

Ja psykiatrin mukaan voit olla koostunut samaan aikaan, kun menee huonosti. Mustakin joskus kirjoitettiin, että on hyvin koostunut ja sitten googletin mitä se tarkoittaa, niin se tarkoittaa sitä, että sinusta jää sellainen ehä vaikutelma vuorovaikutustilanteessa.

SPEAKER_00 26:20

Aivan. Mä en ikinä käyttäydy oikein. Nyt kun mä oon uupunut, ja jos mä näytän siltä, että mulla on asiat hyvin, niin sitten mä en voi olla uupunut. Me tarvitaan oma jakso sille, että miltä uupumus näyttää, ei oikeasti näytä miltään, jos on tietynlainen ihmistyyppi.

SPEAKER_04 26:41

Joo, mutta kun mä oon huomannut sen, että kaikki ongelmat, siis henkilökohtaiset ongelmat, niin ihmiset usein ajattelevat, että ne pitäisi näkyä sosiaalisena ongelmina eri tavoin. Pienäin suurina. Eli siis se, että ajellaan, että jos sä oot uupunut, niin sä oot sängyssä pelkästään. Ja sitten suna ei saa yhtään, kun sä oot sängyssä. Ja sitten jos olet masentunut, niin sä oot lähellä juunaraiteita. Tämä on se käsitys siitä, että miten ne henkilökohtaiset ongelmat näkyy. Ja kun suurin mallisella ihmisestä ne ei näy, niin vaan saattaa näkyä just niin, että sä oot ihan pikkurikkisen levottomampi jossain muutamassa tilanteessa, missä se normaalisti olisi hyvinvoiva ja levollinen. Tämä on se ongelma. Sehän se just on, että sen takia kun ihmiset kertoo näistä ongelmista, niin se voi tuntua itsestäkin hölmöltä, koska saattaa myös itse ajatella niin, että miksi mä en näytä enempää masentuneelta, miksi mä en näytän enempää uupuneelta. Se on mun mielestä osasta semmoista ihanaa keskiluokkaisuutta myös, niin on niin sisään rakennattu semmoinen hyvinvoivan ja tuottavan kansalaisen oletus, että me kodetaan ylläpitää sitten kaikissa tilanteissa, paitsi sitten, kun on ihan kaikista läheisimmän kanssa. Tästä ihan hirveesti, kuinka paljon bagitsiä tulee siihen kaikista läheisimpään suhteeseen. Sen takia, että se on ainoa paikka, missä ihmistä jotenkin cräsää ja lopettaa matkaamisen. Se on hankalaa ja se on kulttuurinen asia.

SPEAKER_00 28:07

Se on myös hankalaa, kun ei ole sitä ihmistä.

SPEAKER_04 28:11

Sulla ei ole mitään paikkaa, missä crässä, paitsi podi.

SPEAKER_00 28:15

Enääkään cräsha. Ehkä kun me ollaan tällaisia voimakkaasti tuntevia ihmisiä, me ei olla verrattavissa, sanotaanko nyt, jos jollain on joku kriisi, sanotaan, että sun vanhempi on kuollut, sehän on hyvin selkeä se syy, miksi oot surullinen. Sillä on tietty kaari, minkä mukaan se menee ja sitten se loppuu ja sitten sä käsittelet sen. Mutta sitten jos on tällaisessa tilassa, missä sulla on vähän kaikki elämän peruspilaarit on monta vuotta ollut ihan päin mäntyjä. Eihän se ole vaihtoehto, että vaan makaa siellä sängyssä ja itkee. Sähän joudut jatkamaan sitä elämää, kun huomaa, että okei, tää ei ole itse asiassa nyt ei ole mitään merkitystä, käsittelenkö mä sitä vai en, koska mä en itse kontrolloi tätä tilannetta, tässä on asioita, jotka vaikuttaa siihen. Ja mä voin vaan mennä mukana. Tässä on nyt se aasin silta, että mulla ainakin varsinkin syöminen on se, missä mun kuormitus näkyy eniten. Kriteerit täyttyisi, arfi, syömishäiriöstä, liittyy ahdistukseen. Varsinkin autistisilla lapsilla tätä näkee, ja se hän näkyy siinä, että ne haluaan syödä niitä nujetteja tai. Mutta mulla se on vähän monimutkaisempi, of course. Mulla se tulee voimakkaammin esiin, kun mä oon yksin, koska mä oon kehittänyt aika paljon sellaisia scoping-mekanismeja sitä varten. Yksi niistä on se, että jos joku muu kuin minä laittaa ruokaa, minä syön sen. Mulla se pelko ruoan suhteen liittyy siihen, että jos siinä ruoassa on jotain vikaa, jos mä saan ruokamyrkytyksen siitä tai jotain. Ja se vaikuttaa mun elämään sillä tavalla, että mä en voi mennä tiettyihin ravintoloihin, jos mä itse koen sen jollain tavalla liikaseksi tai jos mä oon nähnyt, että siellä ei pidetä hygienasta huolta, en voi myöskään istua keittiön lähellä, mä en voi nähdä, kun mun ruokaa laitetaan. Kossiä kuitenkin joku laittaa sormen nenää, been there tai yskiä suoraan siihen annokseen. Niin kunhan mä en näe sitä, mä tiedän, että nämä asiat varmaan tapahtuu. Mutta se on taas sana coping-strategia, että kunhan mä en näen, että nyt kun menee tosi huonosti, niin mä taannun lapsen tasolle. Mä pystyn vaan syömään sellaisia ruokia, mitä mä oon syönyt lapsena. Nyt mä se on aamupalaksi vetosmuroja. Ja ylipäänsä se, että mä saan itseni syömään, vaikka mulla on kuinka nälkä, niin mä en välillä vaan voi syödä. Mulla on täysstoppi siinä. Kun se ahdistus on jotenkin niin voimakas. Mä saatan mennä jääkaapille. Se on täynnä ruokaa, mutta mikään siellä ei kelpaa. Tässä on taas se, että kun mä oon koko ikäni asunut jonkun kanssa, niin mä oon jollain tavalla pystynyt käyttämään siitä toista ihmistä työkaluna ilman, että ne itse asiassa tietää sitä, että mä oon jollain tavalla saanut ne päättämään mun puolesta tai laittamaan mun puolesta tai jotain tällaista, että loppupeleisiin ollut aika lahjakas. Itseni pelaamisessa. Kyllä. Siksi se on ehkä tavallaan vähän väärin, kun mä puhun tosi usein, että mä oon tosi vaikea tai hankala ihminen. Tavallaan mä olen, mutta ei ihmiset välttämätä sitä, koska operoin ehkä sellaisilla leveleillä, mitä muut ei edes näe.

SPEAKER_04 32:11

Mut on just toi syömäinen, kun sä sanoit, että se on hyvä, jos sä saat syötyä jotain, niin mulla on taas se juttu se, että mä aina ajattelen sitä makroravin rakennetta siellä. Ensinnäkin tavallaan se mielikuva siitä proteiininipitoisuudesta. Se on semmoisella niin uudella tasolla puoliso ja kaikki muut kaverit aina kommentoi siitä intuitiivisesti, että taas kun se eppu miettii niitä proteiinipitoisuuksia. Ja joo, kyllä, mä mietin aina ekana, kun mä näen jotain ruokaa paljon, kun siinä on proteiinia. Ja se ei joudu siitä, että tavoittelisin aina sitä proteiinimäärää, vaikka mä tavoittelen, mutta se, kun mä näin ruoan, niin se tulee tosi automaattisesti. Ja sitten myös se, että kuinka paljon siinä sitä rasvaa, niin mä mietin aina ekana sen jutun. Ja sitten mä ala miettii sitä, että onko se hyvää. Tää on joku 20 vuotta tämä. Ja se voi olla tosi raskasta muille, varsinkin jos haluaa vaikka lähteä mökille mun kanssa ja miettiä niitä ruokia. Ei sillä, että loppupeleissä mä olisin hirveän hankala, koska mä teen aina niin, että mä otan ne omat ruokat. Eli siis kunmassa on sukulaisilla, niin muut voi nähdä lähtevän ilta myöhään kauppaan nostamaan niitä mun omia ruokia. Voi olla, että joku joskus hermostuu tai suuttuu siitä tai ajattelee, että eikö meidän ruoka kelpaa, niin sitten mä sanoin, että ei kyllä se kelpaa, mutta siinä ei vaan riittävästi proteiinia. Tässä ei oikeastaan ole siis tieteellisesti yhtään mitään järkeä, koska sillä ei ole lihasten kasvatuksen tai säilyttämisen kannalta sellaista merkitystä, että syöksmä koko ajan riittävästi proteiinia. Mutta se on ollut myös tapa hallinnoida sitä omaa syömistä. Sillä hän siin käy, niin kuin sä sanoitekin, että kun sä löydät jonkun tavan pelata niillä sun ruuilla sillä tavalla, että sä sillä saat jonkun sun tavoitteen tai jonkun semmoisen elämässä tärkeän asian tehtyä. Esimerkiksi nyt sen, että sä et vaikka syö koko ajan korvapuisti, ja itsekin itse tykkään niin kauheasti korvapuistista.

SPEAKER_00 34:15

No siis mä en oikeastaan syö mitään muuta kuin pullaa tällä hetkellä. Aika pitkään on nyt pystynyt kokispulla linjalla vetämään, mutta nyt rupeaa olemaan vähän sellainen, että nyt se ahdistus tulee, koska aikaisemmin mä olin tyytyväinen, että jes, mä saan jotain syötyä. Mä ajattelin, että jos mä kuitenkin pidän ne kalorit ja jälleen kerran tämä on nyt ihan haraam, nyt on se pahin. Eli mun vaatteet rupeaa kiristämään paikoista, mistä ne ei kiristänyt aikaisemmin. Sanetunneherkkyys, aistiin yliherkkys, varsinkin vaatteiden suhteen. Se on mulle taas sellainen, mikä vielä pahentaa sitä syömistäkin, koska sitten se on se ainoa se pulla, minkä mä voin syödä. Mutta sitten mä ajattelen sitä, että voi ei nyt mä taas lihoon ja kohta ei maahu päälle. Kyllä se tykkää musta, kukaan mies ei halua mua koske, ja se lähtee niin.

SPEAKER_04 35:17

Tässä taas jälleen kerran, että mun joskus tuoksiset harrastukset auttaa, kun sun on pakko saada proteiinia tiettyjen väliä, vaikka ei oikeasti ole, joskus uskottiin tämmöisiin anabolisiin ikkunoihin, milloin sun pitää syödä proteiinia, että sun lijakset kasvaa, se on vähän hepohomma. Mutta siinä on kuitenkin se idea, että jos yrität saada proteiinia tietyn määrän päivän aikana, niin sun on helpointa ottaa se osissa.

SPEAKER_00 35:40

Joo, mut siis kyllä, tuollainenkin sopisi mulle. Kun joku sellainen viitekehys, että miten mun pitää tehdä, mä vapaudun siitä vastuusta jollain tavalla, että mun pitäisi itse ajatella sitä.

SPEAKER_04 35:53

Periaatteessa sulle sopisi fitnessruokavalio, jos sulla olisi struktuitu vaan silleen, että sulla olisi ne aina valmiina ja kaikkea.

SPEAKER_00 35:59

Siis jos joku olisi tehnyt ne ruuat mulle ja sanoisi, milloin mun pitää ne syödä, no problem. Tämä on sinua unelma, että olisi joku sellainen palvelu, joka on kuullut, että nämä julkiset käyttää. Niillä kärätään joka aamu koko päivän ruoat. Ni kukaan nyt ei osaisi laiduttaa tai syödä kunnolla tai whatever. Jos joku ammattilainen on kattonut kaikki sun mitat ja mikä sun ruokavali on, mistä sä tykkää, missä et. Ja sitten joku on tehnyt sulle sen menun ja kaikki on vaan jääkaapis, otas sieltä ja syö. Mä viharan ruoanlaittoon. Mun mielestä on niin turhaa ajan haaskuuta, niin se, että sä käyttäsit kaksi tuntia sun päivässä siihen, että sä väänät jotain torttua jotain ruokaa, jota sä syöt viisi minuuttia, koska on vähän liian tehokas ihminen jotenkin.

SPEAKER_04 36:58

Mä ymmärrä. Kehollisuus mä oon ajelut sen näin. Vaikka me ollaan ja minä ainakin kun mä teen lähes pelkästään tietokonetyötä, niin muuten hirveän vieraantunut kehosta perustyön ja sen elämän järjestäytymisen osalta. Eli me ei tarvita meidän kehoa hirveän moneen asiaan. Ja sitten taas tämä harrastus, mitä tekee, niin se taas tuo tosi lähellistä kehoa. Ja mä näin tosi arvokkaana sen, että jotenkin elämässä pyrkii saamaan jonkun suhteen siihen kehoon. My sellaisen, joka ei ole pelkästään funkcionaalinen, eli semmoinen, että missä keho tekee jotain, eikä pelkästään esteettinen, missä vaan katsot, miltä se näyttää, vaan että se olisi näitä molempia. Ja se olisi myös sellainen, mikä yhdistyisi sun minä tai personaan jotenkin niin, että se voisi antaa jotain hyvää. Se, mitä mä parhaimmillaan haen, on siis sitä, että mä koen, että monet myös ongelmat, mitä mulla tai mun kaltaisilla miehillä voi olla, niin liittyy siihen, että se keho on hankala saada jotain järkevää semmoista tasapainostisuudetta. En mä tiedä, onko se vaan tämän ajan ongelma, koska silloin taas kun ihmiset olivat keskimäärin vähän köyhempiä ja joutui hirveästi käyttämään sitä kehoa siihen, että ylipäätään sai ruokaa, niin sillä on se suhde oli toisella tavalla yksipuolinen. Mutta se, että mä koen kuitenkin sen, että esimerkiksi jos mä haluaisin olla tyytyväinen omaan kehoon, niin se edellyttäisi sitä, että eri puolet siitä kehosta olisi käytössä. Jos meillä olisi mukana vaikka joku sellainen urheilija. Mä en ajatella, että mä puhitesta urheilijana, vaikka mä ajattelin, että mä nykyään teen myös sitä, niin urheilijahan sanoisi just niin, että hänen kehokuvansa tulee ensisijaisesti siitä, mitä sillä keholla tehdään. Säkin teet tietokonehommia ja olette tehnyt ja näin, niin onko kehoa se hirveän yksipuolista kehollisuus nykyään.

SPEAKER_00 38:59

Toi on ihan hyvä pointti mun mielestä, että nykyään se liikunta pitää tehdä väkisin. Aikaisemmin se tuli hyöty liikunnan kautta, että sun ei tarvinnut miettiä sitä asiaa. Ehkä tässä tulee tämä mun alkukantaisuus nyt taas esille. Mä sopisin paremmin sinne sota-aikaan, missä kaikki tulee automaattisesti. Sun ei tarvitse suunnitella ja miettiä vaan. Sä syöt mitä on saatavilla ja sä liikut koska ei ole muuta kulkuvälin. Meillä on liikaa vaihtoehtoja, se ei ole terveellistä. Kyllä, se huomaa jossain karkkki hyllyllä. Mä katsoin kampinko, supermarkkissa. Voi herra jesta 10 metriä erilaisia karkkeja siellä on. Mitä ottaa aina sen saman, minkä aina ottaa. Meillä on liikaa vaihtoehtoja nykyään. Jälleen kerran tulee armollisuusasiaan. Mä on itse asiassa aika armollinen mun kopalle henkilökohtaisesti ja sun pitäisi nähdä joskus, jos mä kannaan jotain kamaa vaikka autosta kotiin. Mä saan sormi tavaroita, mä saan ketttua ihan sairaan paljon asioita. Mä pystyn kävelemään helposti varmaan 30 kilsaa putkeen yhdessä päivässä. Mä oon tavallaan aika hyvässä kunnossa, vaikka se ei näy. Ja ehkä se mun ongelma tuleekin siinä, mä voisin olla itse ihan tyytyväinen, mutta kun mä koen niin voimakkaana sen paineen yhteiskunnalta ja varsinkin nyt sinkuna. Silloin kun oli parisuhteessa, niin sillä ei oikein tavalla ollut merkitystä. Mutta nyt kun sinkku, ja tavallaan pitäisi ehkä olla vähän avoin, silleen, että en mä nyt mielelläni yksin tätä elämää elää, mutta mä ainakin koen hyvin voimakkaasti mun itsetun alentavana, sen, että mä oon vähän tämä yeläinen, sanotaanko näin. Jos mä mietin sitä, onko mulla merkitystä, millaisessa kunnossa mies on. Ei todellakaan se saattaa olla jopa negatiivinen asia, jos on liian hyvässä kunnossa. Koska sitten me tullaan taas tähän, mitä mä taisin sanoa viime jaksossa, että mulle tulee huono fiilis mun omasta kropasta, koska mä en ole tuolla tasolla. Ja myöskin se, että mä en voi millään uskoa, että joku niin digissä oleva voisi pitää mua viehtävänä, mä voin olla ihan väärässä.

SPEAKER_04 41:41

Joo, koska tämä on mun mielestä ihan mielenkiintoinen kysymys just kumppanin hyväksymisen kriteeri tässä kehossa, koska siis näistä liikkuu niin paljon ihmisten omia mielikuvia. Ja ne useimmiten on sitä, että voiko joku, joka on paremmassa kunnossa hyväksyä minut. Ja mietin mä itse ainakin tunnistan yhtä lailla, mutta mun mielestä jatkuin myös parisuhteessakin, monet voi ajatella näin, että olenko minä vielä hyvä kumppani. Olenko minä enää hyvä kumppanilla tämmöisenä. Ja mä ainakin, koska olen suhtaudut siihen fanaattisesti, niin kyllä mietin sitä, mutta mulla se on aina ollut niin vahva sisäinen kokemus siitä, että jos ei ole jollain tasolla hyvässä kunnossa, niin on jotenkin huono. Mä oon onnistunut siis väistelemään ajatusta ja myös keskittymään muihin asioihin. Mutta aina silloin, kun mä mietin omaa itseäni ja vaikka jotain tämmöistä elämässä pärjäämistä tai menestymistä tai eteenpäin menemistä, niin se tulee aina se sama se kehoon liittyvä ajatus siihen. En täysin ajattelen, että tulee yhteiskunnasta. Ajattelen, että myös tässä kehollisuudessa on paljon jotain biologista ja on paljon jotain sellaista, mitä me ei tiedosteta aina ja myös sen tyylisiä juttuja, mikä ihmisorganismissa on esimerkiksi just tämä, että kun meillä on tämä keho tavallaan ja sillä keholla tehdään kaikkeen, niin on luontevaa, että me myös peilataan asioita siihen. Siitä vaan tulee ihan kauheasti ongelmia ja siitä voi olla hirveän myrkyllisiä asioita. Mutta jotenkin se, että mä hirveästi pelkäisin sitä, niin sen sijaan mä oon tellut tähänkin tämmöinen terapialähtökohta, että teen terapiaa keholla, mutta se ei ole kyllä, niin kuin sanoin, se ei välttämättä ole kovin armallista terapiaa, se on jotain muuta. Samalla tavalla kuin sanoit, että kun kerro tästä omasta suhteesta kehoon ja syömiseen, mulla on myös ihan sama, että mä en sinällään suosittele niitä keloja, mitä mulla on. Sen takia, että niissä on niin paljon sellaista itseään kohdistuvaa vihaa ja negatiivisuutta, mitkä mun mielestä voisi kohdistua jotenkin paremmin. Myös sitten, jos ajattelee sitä, että minkälaista ajattelua haluaisi levittää. Kyllä, mä koen, että kansanterveydellisesti on tosi tärkeää, että ihmiset liikkuu. On tosi tärkeää, että ihmiset katsoo, mitä ne syömä. Uskon myöskin, että yksilöisesti se voi tuoda energiaa ja viriliteettiä. Mutta se lähtökohta pitäisi olla monipuolinen. Ja se, mitään itse vaikka 10 vuoden päästä ja 20 vuoden päästä. Ensimmäisen mun tulee mieleen, että mun pitää olla hyvässä kunnossa. Sen jälkeen mun tulee mieleen, että mun täytyy olla jotenkin virili, siis sillä tavalla virili, että mulla on jotenkin tämmöistä elämänhalua ja intoa. Mä en tarkoita, että mä ooitin semmoinen joku kävelevä tontis, vaan että elämän haluaa. Siis tiedätkö siellä on intohimoisesti elämään suhtautunut ihminen. Rakennuspiireissä ajatellaan, että kun sä oot tosi vanha, varsinkin kun 50, niin sit sun pitää käyttää sitä testosteronin lisää. En tiedä, mitä tulevaisuudessa sitten tulee tekemään. Me juokseako sitä lääkärillä mittauttamassa niitä testotasojaan, että joku lääkäri voi jotenkin olla samaa mieltä mun kanssa, että sun elämän ongelmat varmasti johtuu siitä, että sun alhaasta testutasusta vaikka sitten olen lukenut näitä tutkimuksia, että se harvoin johtuu, että tasot ei selitä kauheasti niistä miesten ongelmista. Mutta nää, niin tässä se kuva piirtyy jotenkin siitä haluttavasta mihestä ja kehosta.

SPEAKER_00 45:26

Ehkä sulla on se etu, että sä tiedostat asioita ja sä mietit asioita, että mikä voisi johtua mistäkin. Sä huomaat itse, jos sun elämän ilo katoa. Mä luulen, että se on aika tyypillistä, että se on joku muu, joka huomauttaa, että hei, mikä sulla nyt on. Mä huomaan kyllä myös itse. Se on hyvä ja huono asia koska.

SPEAKER_04 45:48

Mä laitan sulle viestiä kysyyn. Miksi olet kadonnut tuolta etteristä, onko sinulla kaikki hyvin?

SPEAKER_00 45:54

Niin se oli outoa. Mä olin itse asiassa myös nyt eilen, kun et vastannut ollenkaan mun hienoihin juttuihin, mitä mä tein munkin riiviöistä ja kaikki tämmöisiä, että onkohan sillä nyt kaikki hyvin siellä. Tänäänkin vasta vastasit joskus puolue yhältä toista. Mutta sitten selvisi, että sulla oli vain jotkut lateksi housut hankinnassa. Mikka vei varmaan sitten kaiken kaistan.

SPEAKER_04 46:25

Kyllä, plus sitten, että meidän kipeänä ollut lapsi nukkui yli seitsemään ekaa kertaa ja samoin tietenkin itse nukkuja. Siinä ei ole monta minuuttia aikaa käyttää puhelinta. Tässä kyseli suurta enemmän, niin sieltä alkaa jotenkin paljastumaan, että on tälnyt pitkän aikaa pullalla ja kokiksella. Millä sä ennen. Tämmöinen perus tasapainen ruokavaliohan. Meillä Suomen maassa tuntuu tulevan tämmöisestä ruokaympyrästä ja ruokapyramiidista. Olet sä syönyt sillä tavalla joskus, ruokaympyrä ja pyramidin mukaan?

SPEAKER_00 47:01

Mä oon aikaisin elämässäni huomannut hiilihydraattien, että ne vaikuttaa muhun tosi voimakkaasti, ennen kuin väsyttää mua, niin mulla on ollut sana karppaajan dietti oikeastaan pääsääntöisesti varmaan koko aikuisen elämäni, ja silloin mä voin paljon paremmin.

SPEAKER_04 47:25

Mulla tulee taas mieleen, että onko tässä jotain ADHD-henkisyyttä, koska mä en ole huomannut myös sama, että mä oon kaikista rauhallisin semmoisella vähän hiilidraattietillä.

SPEAKER_00 47:33

No siis tostahan on niitä eri teorioita, varmaan on mahdollista, koska se nepsyy, kroppa on paljon herkempi, niin se varmaan myöskin käsittelee erilaisia aineita eri tavalla. Mun mielestä sitä ei ole tarpeeksi tutkittu, että voisi sanoa, että kaikki pitää paikkaansa, mutta mun mielestä sekin sokeri on todella huono. Silloin kun sokerilla on suuri rooli mun ruokavaliossa, niin silloin mä voin huonommin. Se ei ole silleen, että mä voin huonosti sokerin takia, vaan se on toisin päin, että kun mä voin huonosti, niin mä haen sitä sokeria. En tiedä. Mähän analysoin aina itäsi tosi alkukantaisesta näkökulmasta. Kyllä mä luulen, että niillä meidän mielihaluilla, niillä on joku tehtävä, mutta kyllähän niitä pitää jollain tavalla kontrolloida, koska just nyt mä haluun vaan sokeria. Kyllä, mä kärki käy, se ihan jees kanssa. Just tuohon lihoamiseen vielä halusin sanoa sen, että mulla ei ole peilejä kotona ollenkaan. Mutta se suurin ongelma on, miltä mun kroppa tuntuu, kun mulla on ylipainoa. Ne mun reidet hinkkaa yhteen ja rinnat hölskyy, jos mä kävelen. Se on niin sellainen taas jälleen kerran tunne asia. Se ei välttämättä mulla ei haittaa se, että onko mä epäterveellinen tai näytänkö mä silta sun tältä, vaan se on se, että tuntuu niin huonolta mun omassa ihossa ja kovassa se vaikuttaa minun täysvaltaisesti siihen mun hyvinvointiin. Miten mä kannan itse. Mä oon vähän surullinen kuin vuosi sitten, niin olin aika hyvässä kunnossa. Silloin tämä mun masennusupumus, whatever, niin oli siinä vaiheessa, että mä en pystynyt syömään mitään. En mitään. Se on mulla harvoin se ongelma.

SPEAKER_04 49:42

Toi just tuo, että missä kunnossa aina on, kun ihmiset kommentoi varsinkin keskeluokistiimistä aina, että olin silloin siinä kunnossa ja olin täällä tässä kunnossa, niin se on mun mielestä yksi osatus siitä, että miten ihmistä ajattelee historiaa just kehon kautta, niin muistaa tämmöisiä hetkiä jotenkin hassusta ja itsekin muistan. Jos oliko mä parhaas kunnossa silloin, kun mä kävin niissä fitness-kisoissa, en vaan just sen jälkeen. Se oli just se, että mulla on tämmöisiä painoja mielessä, mitkä on niitä ihane painoja, mikä ei nyt oikeastaan perustu mihinkään muuhun, kun siihen muistan siitä, miltä peili näytti silloin joskus. Mistan, että silloin mä en ajatellut samoin. Se oli myös hyvin merkittävää myös tässä, kun ihanteita miettii. Keyrakennus opettaa meille sen, että ne ihanteet muuttuu tosi helposti. Myös sen, että miten sä koet itsesi, niin se kuva muuttuu tosi paljon. Eli just säätyytyväinen johonkin johtuu siitä sen hetkisestä tilasta, ei siitä, miltä sä näytet. Se on se just se tärkein opetus. Mutta tämän lisäksi ihmisillä voi olla jotain ihanteita ja niillä voi olla jotain kehoon liittyviä tavoitteita. Vaan useimmiten alkaa elämään ikävällä tavalla oma elämänsä, ihan yhteiskunnassa kuin yksilöönkin mielessä. Mutta tässä on myös se, että pitää valita taistelunsa, että mikä se on se taistelu. Itse ajattelen näitä mulle. Suurman osan päivistä syö aika terveellisesti arvo. Ja sitten myös silloin arvoa tehdä asioita, mitkä on itselle mielekkäitä, kuntosalion yksi niistä. Niillä on iso rooli. Mutta esimerkiksi tälläkin hetkellä mä oon mukana semmoisella tietyllä kuin Fit and Father. Mun kaveri saa lapsen ja hän on tämmöinen gemidi tavallaan isoja. Mä okana siinäkin, mutta en mä oin pystynyt lähteä siihen, mun ei oikein motivoi se kavereinen mielestä johtuu siitä, että mulla ei ole insettiiviä tähän. Eli toisin sanoen, mulla ei ole riittävästi se tavoite ei motivoi, koska mä oon vielä kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa, että minulla ei tarvitse huolehtia siitä itemän taskoin, että voi johtua totta kai syvämällä tasolla tästä kauppatieteilijät, että varmaan sanoisin, että tästä on aina kyse. Mutta se johtuu mun mielestä siitä, että mun elämässä on liian paljon tällä hetkellä semmoisia raskaita ja kuormittavia asioita. Mä en pysty vaan keskittyä mihinkään. Sitähän se pikkulapsiarki on armollisuuteen tulee, niin siinä pitää olla armollinen, mutta kun mä oon huomannut, että minulle se ei riitä, sanoisin siitä, että mistä se on armoninen, mutta se ei riitä mulle, koska mä tarvitsen merkityksellisyyden kokemuksia koko ajan siitä, että tämä on mielekästä ja tärkeää, niin silloin on otettava projekti.

SPEAKER_00 52:36

Mikä sun projekti on nyt.

SPEAKER_04 52:39

Sitten kun mä huomasin, että tämä ei nyt onnistunut niin hyvin tämä Fit and Father, niin olin voima progressioprojektin, että mä voin tehdä vaikka sitä vähän crossfittiin lisää liikuntaa, eli laita piippuun mieluummin, että vähentää sitä syömistä. Mutta näin mä itse aina tehnyt. Lään sitä liikuntaa siihen asti, kun reagoimaan jotenkin huonosti elien saunta ja keho alkaa sanoa, että ei pysty. Kyllähän onnistuneet kehonmuokkausprojektit on perustunut jollain tavalla tasapaino elämänvaiheeseen. Siitä, että sulla ei koko ajan suoja vedetä eri suuntiin tällä tavalla. Tässä on myös se, että haluaisin myös isänä opettaa terveyttä tasapainosta suhdetta ruokailuun ja kehoon ja näin. Ja mä oon hyvin tietoinen tavallaan siitä, että mitä myös oma äiti on tehnyt siinä väärin. Nämä suuret ikäluokat, mihin mun äiti kuuluu, niin heille on tyypillisesti suhtautuminen kehoon, jossa se hoikkuus on tosi oleellista ja se on myös tosi syyllistävää ollut. Kyllä mullekin on kommentoitu tosi paljon sitä, että taas kun siinä syöt pullaa, taas kun siinä syyt tätä tuto ja tätä. Mutta silti olen saanut joskus lapsen rahaa aivan järjettömiin määriä karkkia jäätelöä. Joka tapauksessa mä todennäköisesti haluan valita toisin oman lapsen osalta. Totta kai haluais näyttää myös hyvää esimerkkiä.

SPEAKER_00 54:17

Niin, mutta nimenomaan ehkä sekin on se syy, miksi mä oon nyt upunut, koska mulla oli myös toi. Mulla on paljon syömisen kanssa niitä haasteita, mutta sittenhän se nimenomaan motivoi, että minulla on hyvä roolimalli lapselle. Ja sitten kun mä huomaan, että vaikka kuinka hyvä roolimalli mä on, niin lapsella on vielä vaikeampi syödä. Kun mä oon vasta jälkeenpäin myös lapseni kautta ymmärtänyt, että mulullakin on samaa problematiikkaa, mutta mä en ole ollut yhtä kuormittunut kuin lapseni on. Silloin kun mä oon ollut pieni, niin se ei ole näkynyt samalla tavalla mussa, vaan se on näkynyt sitten enemmän vanhempana ja mä oon pystynyt kehittämään niitä oping-strategioita, koska mä ymmärrän, miten tärkeä se ruoansaanti on. Se, mitä mä tarkoitan sillä, kun mä oon hyvässä kunnossa, se tarkoittaa sitä, että mun vaatteet tuntuu hyvältä mun päällä, että mä jaksan liikkua sellaista arkiliikuntaa ja muutenkin, että mä haluan liikkua. Koska varsinkin nyt, niin kuin tässä tulla ja kokisdietin aikana, niin en mä haluun liikkua ja mä en ole jaksanut. Mutta poinsi, vaikka mulla on aika sairaita kaikenlaisia syömistapoja sun muuta, niin mä sanoisin, että se mun suhtautuminen siihen, mihin mä olisin tyytyväinen, on aika armollinen ja se ei liity ulkonäköön, vaan nimenomaan siihen, miltä se tuntuu vuosi sitten. Niin silloin mulla oli jotenkin tosi hyvä ja itsevarma olo siinä mun omassa nahassa. Mä luulen, että ainoa tapa, miten mä saan korjattua sen nyt, että mä lopettaisin sen ajatuksen, että mun pitäisi olla viehättävä muille. Mitä merkitys sillä on oikeasti? Kyllä, mä oon nyt vähän hyväksynyt sen, että aion elää nyt yksin tässä ainakin 10 vuotta eteenpäin, niin mitä merkity sillä oikeasti on? Mutta silloin merkitystä, että kun mä tuun suihkusta ja ne mun määrät reidet hinkkaa toisia vasten ja mulla rupeaa itketään, niin sillä on merkitystä. Koska se aiheuttaa sen, että mä haluan mennä suihkuun, että se ei tule se tunne. Tässä on aika paljon tällaisia domino-efektiä, että jos yksi asia on huonosti, niin se johtaa siihen, että moni muukin asia vähän kaatuu.

SPEAKER_04 56:45

Joo, ja kyllä mä sitä mieltä, että tavallaan se tietynlainen kehotyytyväisyys. Joku voi sanoa, että keho positiivisuus tai käyttää toista termiä, mutta sitä voi harjoitella ja että voi keskittyä asioihin, jotka tuosta paremman kokemuksen kehosta. Mutta kyllä se voi myös olla semmoinen asia, missä ei aina olla siellä, missä haluaisi olla. Eli siis semmoinen tilanne, miss myöntää itselleen, että tällä hetkellä nyt on vaikka ollut kiirettä ruhka vuoda tai uupumusta ja masennusta ja näin. Ja niissä tilanteissa ei ole voinut keskittyä täysin omaan kehoon, niin siinä määrin olisi halunnut. Se on mun mielestä ihan rehtiä. Kyllä se on vähän myös ehkä se luonnekysymys, että ihmiset, jotka esimerkiksi kehollisesti tuntee hyvin paljon, ja ne on kehossa tosi läsnä ja kokee kehon kautta. Kyllä, sanoin, että ne asiat on myös erilaisia. Ja toisilleen ne ei merkka niin paljon. Ihan kokonaan toinen asia, just tämä, miten yhteiskunta suhtautuu meihin. Niissä asioissa tietysti toivoo, että voi luoda sitä, että ihmisiä ei arvoteta kehon perusteella, vaan että ihmiset saa osoittaa sen oman arvonsa monipuolisilla tavoilla. Siinä ensisijaisesti on kysymys siitä, että kaikilla tulee olla oikeus hyvään kohteluun. Ne, jotka on hankkinut koulutusta tai merittejä, niin että ne painaa esimerkiksi työnhaussa ja muualla elämässä eniten. Mutta on se ehkä kyllä silleen muuttunut Suomessa, että ainakin näkee julkisuudessa enemmän kaiken kokoisia kehoja. Muoti ihanteet muuttuu jatkuvasti ja näin, mutta sinänsä ihanteet hikkuudessa tuskin on kadonut, mutta meillä on kuitenkin vähän ehkä semmoinen ote, että sen taustalla voi olla kaikenlaisia asioita, miksi ihminen on sen kokonen, mitä hän on. Se on mun mielestä ollut ehkä se positiivinen puoli tästä viime vuosina. Sillä jos miettii tätä, että kun itse näkee paljon näitä kehorakenteja miehiä saattaa olla isoja, joilla se oma kehosuude on hassu. Mä katson, että on myös tämmöisiä kehollisia alakulttuureja. Ja sitten, että kehakentaet on yksi niistä. On tilaa myös erilaisille arvoille, mitä heillä on, koska mun mielestä ihmisillä on oikeus myös muodostaa niitä. Siinä pitää vaan kertoa se oma tausta hyvin selkeästi, että miksi tämä on minusta jotenkin hirveän tavoiteltava ilman, että sä liität siihen semmoisia kelpaavuuden yleisiä mittareita.

SPEAKER_00 59:21

Ehkä toivon nimenomaan mun ongelma siinä, että olen kokenut niin voimakkaasti, että mun parisuhteet tai muut on valittu aika voimakkaasti kehollisista attribuuteista. Nyt en on ensimmäistä kertaa elämässään ollut pidempää sinkku ja on tavallaan suurimmillaan. Ni ehkä näkee vähän sellaisia syy-seuraussuhteita, mitkä ei välttämättä taas pidä paikkaansa, mutta mulla on vähän sellainen pää, että se, ettiin koko ajan vastauksia mun kysymyksiin. Niin mä saisin korjattua mun kokemuksen, niin mä kaipaisin sitä, että mulle tuli sellainen kokemus, että kyllä mä kelpaan tämänkin kokoisena. Mun ei tarvitse olla 10 kiloa, 15 kiloa laihempi, että mä kelpaan.

SPEAKER_04 1:00:15

Niinpä. Joo, toi on jänne joo. Mä just mietin, että millä tavalla esimerkiksi omat ihan tietenkin monipuolist. Kyllä mä luulen, että ne aina mulla monipuolistuu silloin, kun mun elämässä on sitä kaikkea muuta merkityksellistä, kun tavoittelee monia asioita elämässä, niin silloin yleensä on rajallisesti aikaa resursseja voimavaro itsellä, että vaan se ADHD-henkisyys tulee siihen väliin ja saattaa helposti ajatella, että kaikki on kiinni vain tästä yhdestä tavoitteesta, mutta esimerkiksi aina silloin kun töissäkin on sellaisia merkityksellisiä työtehtäviä, mitkä motivoi tosi paljon. Nyt esimerkiksi kun saa nähdä lapsen kasvavan ja näkee hänen elämänsä aukeavan ja sitä kaikkea, mistä on innostunut elämästä ja maailmasta, niin kyllä mä mietin myös vähemmän omaa kehoa. Se on ihan sellaista, kun mä liimaudun esimerkiksi leikkimään oman lapsen kanssa tai kun me mennään johonkin. Siinä on taas, mä oon tosi hetkessä ja kiinni siinä. Se jälkeenpäin mä huomaan, että ne on tosi eheyttäviä kokemuksia myös tämän itseen keskittymisen kannalta, koska kyllä mä ainakin kärsin siitä, että keskittyy liikaa itseen välillä ihan kaikessa.

SPEAKER_00 1:01:37

Joo, no tämä lapsi asiai paranna mulla tätä tilannetta, koska mä en pukeudu kotona kovin kauniisti. Mulla saattaa olla, että jotkut liian pienet housut tai vaan rintsikat päällä tai jotain tämmöistä, niin lapsen on tietysti aika observantti ja sitten se on vähän silleen äiti. Miksi sun pylly heiluu, kun sä kävelet tai äiti. Miksi sulla on tuossa isejän alla iso makkara tai äiti, miksi sulla on niin leveät noin reidet? Mä tarvitsi sitä peiliä, kun mulla on puhuva kone, joka osoittaa, joku ikistä epävarmuutta, mikä mun kopassa on. Ja sitten on asiassa sun syytä. Sä olet venyttänyt mun maahan.

SPEAKER_04 1:02:40

Voi sanoa sanoa, että minusta on kaikkea enemmän jo enemmän rakastavaa pinta-alaa sinulle. Onnistuu tämmöinen lainelämratkaisu tähän kohtaan.

SPEAKER_00 1:02:54

Mä ajattelen, että mä nimenomaan opetan hänelle tällaista kehopositiivisuutta siinä. Mä en piilottele itään. Mä haluan näyttää, millaisia aikuisten naisten vartalot voi olla.

SPEAKER_04 1:03:09

Joo, ja kyllä mä uskon, että esillä olinen ylipäätään sillä on iso merkitys tai sen normalisointi. Jos mun käsitys esimerkiksi tämmöis ihanteellisistä miehistä perustuu sarjoihin Melrose Play Hills 9020, siskoni on noita.

SPEAKER_00 1:03:26

Siinä siskoni on noita, seh on tosi ihana se, joka on joku enkeli, se enkelies. Sehän on mun mielestä täys unelmamies. Se ei ollut mikään muskelijukko, se oli ihan tavallinen, ihan perus, ei mikään kuumin hotti, mutta sellainen söpö, komea, tosi kiltti jotenkin. Ja siinä oli tietysti se jännä mies.

SPEAKER_04 1:03:58

Mutta täytyy nyt sanoa, että se enkeli oli tosi pitkä ja leveä arteinen.

SPEAKER_00 1:04:03

En muista sitä sellaisena. Mä muistan sen ihan tavallisen kroppana.

SPEAKER_04 1:04:10

Ihan, että sä muistat sen niin.

SPEAKER_00 1:04:12

Mä en muista, että se olisi ollut lihaksikas tai leveä harteinen.

SPEAKER_04 1:04:17

No, siis se on jotkut on vain luonnostaan sellaisia, mutta joo, siis verrattuna siihen kouliin, niin ihan erityylen. Se on totta, että se badbo.

SPEAKER_00 1:04:27

Sehän oli lihaksikas sellainen.

SPEAKER_04 1:04:29

Niin oli se ainakin vähän kyllä olevina. No joo, siis se on totta, näähän oli enemmän niitä miesidolien kannalta jotenkin mallimaisia ja kauniita. Lihaksikkuushan tuli näistä yyserin elokuvista enemmän Arnold Schwarzenegger Sylvester Stallonesta, Sean Claude van Dammesta ja näistä hahmoista, joilla se keho oli koko ajan käytössä rikollisten ja naisten nappaamiseen. Tämähän on myös se kehollisuuden piirre, mitä meillä on populaarikulttuurista rakennettu, joka myöskin ei oikein hassusti pidä paikkansa. Mielestäni kaikkeen hassuin elokuvan Schwarzeneggerin kommande, missä se on vielä aika iso satakilinen aika kire. Ja se nainen kommentoi kehoa monesti, että mikä ihme mörköllissäkin oikein olet näin. Ja se ei mitenkään validoisi sitä positiivisesti, vaan se on aina jotain, että on testoäjiin. Mutta lopulta sitten siineta jotenkin olettaa, että niistä tuli pari. Siin kohtaa se tuntui niin väkinäiseltä, jotenkin se idea, että eikö ne voinut hyväksyä siinä käsikirjoituksessa sitä, että se nainen ei tykännyt siitä lihaksikkaasta miehestä. Mun pitää oikeasti näyttää sulle, kun se on aivan hämärä hommia, että miten niistä tulee pari, koska se ei missään vaiheessa osata kiinnostusta, mutta koska ne pelastaa yhdessä sen arskan tyttären ja sitten ne lähtee sieltä pois. Se on pakko surella sitä naista. Mun tuli heti mieleen, että mieskäsikirjoittaja. Sko olla.

SPEAKER_00 1:06:03

Oliks naiskäsi kirjoittaja.

SPEAKER_04 1:06:06

Niin eikä varse noihin levoin.