Sleekcast

Timur Kärki, Gofore Oyj / Ekosysteemit IT-alalla

January 30, 2023 Jari Hietaniemi / Timur Kärki / Jussi Riihelä Season 3 Episode 2
Sleekcast
Timur Kärki, Gofore Oyj / Ekosysteemit IT-alalla
Show Notes

Timur on Goforen legendaarinen perustaja, jonka taustatarinaan voi perehtyä aiemmassa Timurin ja Goforen historiaa kartoittavassa Sleekcastissa.  Timurista on myös kappale Itsensä johtajat kirjassa.

Timur on kauppakamarin hallituksessa ja toiminut pitkään Tampereen kauppakamarissa. Kauppakamari toimii toimikuntien kautta, jotka pyrkivät tarkastelemaan asioita eri tulokulmista esimerkiksi paikallisesti tai liiketoiminta-alan kannalta. Tämän lisäksi Suomessa on esimerkiksi teknologiateollisuus, ohjelmistoteollisuus ry ja koodia Suomesta, jotka kaikki pyrkivät tahoiltaan edistämään liiketoiminnan mahdollisuuksia. Myös peliala on hyvä esimerkki aktiivisesta verkostosta ja yhteisöstä, joka on Suomessa poikkeuksellisen vahva.

IT-konsultointi on kasvanut valtavasti viimeisten 15 vuoden aikana lähes nollasta nykytasoon. Tämä varmasti myös selittää IT-alan hyvää henkeä. Kasvumarkkinassa on helppoa olla rakentava ja mukava kaikkia kohtaan. 

Konsultointiyritykset pyrkivät olemaan lähellä asiakasta. Tämä tarkoittaa että tunnetaan toimiala, paikallinen markkina ja teknologinen tarjooma, sekä pystytään näistä muotoilemaan kyseiselle asiakkaalle ylivoimaista lisäarvoa. Tämä on jotain mihin asiakas tai yksittäinen konsultti eivät yksinään pysty. Konsultointiyrityksistä on aitoa hyötyä 😀

Goforella on rakennettu erilaisiin omistus- ja organisoitumisrakenteisiin pohjautuvien yritysten konserni omaa polkua. Digitaalisen Goforen visio aloitettiin noin 5 vuotta sitten ja nykyään kaikki yrityksen data on myynnistä ja resursoinnista rekrytointiin datana saatavana ja analysoitavissa. Yrityksen toimintaa on siis mahdollista seurata ja jopa johtaa datan avulla. Toisaalta konsultointiliiketoiminnan kasvu perustuu asiakaskysyntään, jota ei pystytä edes datan avulla ennustamaan. Kuten Goforen strategiakin kertoo, niin yritys keskittyy kasvuun sekä orgaanisen kasvun, yritysostojen ja uusien lähtöjen katalysoinnin kautta. Sleek ja Rebase ovat uusia lähtöjä. Saksalainen Emundo on viimeisin Goforen yritysosto.




Sleek | Tehdään nykyhetkeen oikeasti hyvä työpaikka